Libanonin kansalaisjärjestöistä

Ajattelin tällä kertaa kertoa hieman ainakin omasta mielestäni tärkeimmän palestiinalaisavustusjärjestön Beit Atfal Assumoudin eli BASn toiminnasta. BAS perustettiin noin 40 vuotta sitten tarjoamaan turvaa hyökkäyksen alla olevasta Tal el-Zaatarin pakolaisleiristä evakuoiduille lapsille, jotka olivat menettäneet hyökkäyksissä toisen tai molemmat vanhemmistaan. Lapset sijoitettiin Sabraan erääseen taloon ja Beit Atfal Assumoud tarkoittaakin arabiaksi kestävyyden lasten taloa.

Ajatuksia herättävä aamupäiväkeskustelu palestiinalaisalueiden ja lähi-idän tilanteesta

Beit Atfal Assumoudin virallinen järjestäytyminen alkaa Sabran ja Shatilan verilöylystä, jota kuvatessaan japanilainen journalisti Ryuichi Hirokawa teki kuuluisaksi maailmalle niin itsensä kuin palestiinalaisten tilanteen. Mediakohun myötä ulkomaiset lahjoittajat ja avustusjärjestöt kiinnostuivat Libanonista ja sponsoritoiminta saatiin kunnolla toimintaan. Järjestö ei pitänyt siitä, että ulkomaille pakolaiseksi sijoitetut lapset erotettiin usein vanhemmistaan ja sisaruksistaan byrokratian rattaissa ja pyrki estämään tätä turvaamalla sen sijaan apua ja turvaa pakolaisille Libanonin puolella.

Rauhallisempien aikojen saavuttua BAS on laajentunut huolehtimaan pelkkien lasten sijasta koko elämänkaaresta päiväkotitoiminnan, perheneuvolapalveluiden, monipuolisen kerhotoiminnan, koulupudokasohjelmien ja vanhuskummitoiminnan myötä. Työntekijät pyritään löytämään mahdollisuuksien mukaan oman yhteisön sisältä työpaikkoja tarjotakseen, vaikkakin esimerkiksi asiantuntijat työskentelevätkin vain puolipäiväisesti ilmeisesti rahanpuutteesta johtuen.

Järjestö toimii laajasti yhteistyössä niin kotimaisten kuin ulkomaalaistenkin kansalaisjärjestöjen kanssa. PSVn kanssa yhteistä toimintaa on esimerkiksi MSN-projekti, joka tarjoaa tukea ja koulutusta lapsille joilla on monialaisia kognitiivisia vaikeuksia. Suomen lisäksi projektissa on mukana myös muita maita, joiden yhtenäisellä avulla puolisen sataa sitä tarvitsevaa lasta on päässyt erityiskouluun ja saanut tarvitsemansa avun.

Projektikoordinaattori kertoi meille toimenpiteistä, millä pyritään vähentämään ryhmien välisiä jännitteitä ja mahdollisia tulevia konflikteja. Tärkeässä osassa on vertaiskasvatus, jossa nuoret itse opettavat toisille nuorille tärkeitä asioita kuten seksuaalikasvatusta. Toinen metodi on pakolaisten vieminen retkille pois leirin sisältä, vierailemaan ulkopuolelle vaikkapa piknikille tai käymään kristittyjen korttelien kirkossa. Tällainen kokemus on molemmille osapuolille rikas ja valaiseva, kummankin ryhmän useimmiten ollessa muurin takana toisiltaan näkymättömissä. Koordinaattori kertoi, että heidän omassa muslimiperheessäänkin oli joulukuusi ja vanhempi sisko on naimisissa kristityn kanssa - uskontojen välinen ymmärrys ja vuoropuhe ei ole keneltäkään pois - päinvastoin! Tämä on monille hyvin vaikeaa ymmärtää, pelätään että avoin keskustelu altistaa käännynnäisyydelle - tai että keskustelukumppani on sosiaalisen statuksensa vuoksi vain jotenkin yleismaailmallisesti halveksittava ja alempiarvoinen.

Kuten usein laadullisessa tutkimuksessakin, nimien asettaminen asioiden päälle ja yletön luokittelu menettää aina paljon olennaista informaatiota. Keskustelun pohjalta iso osa myös palestiinalaisaluiden ja lähi-idän ongelmista johtuu luokittelusta: on shiioja, sunneja, kristittyjä, palestiinalaisia ja libanonilaisia. Tuntematon pelottaa, ryhmät ovat jo sinällään sisäisesti hajanaisia eivätkä tunne toisiaan riittävästi. Nuoret tytöt peittävät kasvonsa, koska joku heitä suurempi ulkopuolinen taho kertoo että niin pitää tehdä vaikka se ei itsestä hyvästä tuntuisikaan. Ylipäänsä valitettavasti etenkin islamilaisilla ääriryhmillä on rahaa ja naisia, mikä on äärimmäisen houkuttelevaa nuorille miehille. Kun miettii nuoria pojankloppeja märissä ylikansoitetuissa asunnoissa vailla töitä, koulutusta ja tulevaisuutta ei voi heitä rationaalisesti syyttää siitä että lupaukset rahasta ja kolmesta nuoresta neitsytvaimosta voivat kuulostaa houkuttelevilta.

Ajat ovat kiristyneet jälleen: Israel etelässä, Hizbollah ja poliittiset kiistat sisämaassa, Daesh toisella rajalla. Monet muuttavat maasta ja jopa palestiinalaisleireissä elävät maksavat huikeita lähinnä huumekaupalla ja aseiden salakuljetuksella tienattuja summia, että pääsevät salakuljettamaan itsensä maasta kohti Eurooppaa sisällissodan pelossa. Ikävä kyllä monen matka päättyy ennen aikojaan päätähuimaavan summan maksettuaan hukkumalla pienellä paatilla välimereen, mutta ihmisten hätä epätietoisuuden keskellä on erittäin inhimillistä ja ymmärrettävää. 

Keskustelun lopputulemana voi todeta ihmiskunnan vajavaisuuden ymmärtää kuuluvansa yhteen samaan suureen entiteettiin, ihmisyyteen. Luokittelu, rajoitukset ja ääriliikkeet heikentävät ihmisyyttä, kun taas aktiivinen vuoropuhelu ja sen myötä aiheettomien pelkojen hälveneminen ja yhteenkuuluvuuden tunne taas lisäävät sen tunnetta. Toinen päällimmäiseksi noussut tunne oli epätietoisuuden tiedostaminen, elämää Libanonissa eletään päivä kerrallaan. Kansalaisjärjestöillä ei ole evakuointisuunnitelmaa sisällissodan syttyessä.