Shatilaa ihmettelemässä

Tänään lähdettiin heti aamusta Shatilaan, joka on kaupunginosa Beirutissa Sabran vieressä. Shatilassa sijaitsee Shatilan pakolaisleirialue, jota kansoittaa noin 24 000 asukasta noin neliökilometrin alueella. Tämä on johtanut rakennusten ja kujien äärimmäiseen ahtauteen ja jatkuvaan ylöspäin rakentamiseen, mistä lopputuloksena alue on pimeä, kostea ja turvaton. Sähkö- ja vesijohdot roikkuvat vieri vieressä päiden korkeudella kujilla, joissa mahtuu kapeimmillaan liikkumaan yksi ihminen kerrallaan. Kaikille ei riitä asuntoa, joten osa ihmisistä asuu vuokratuissa huoneissa tai pahimmillaan autotalleissa. 

Haluaisin kovasti kuvata tunnelmaa Shatilassa, mutta en usko että mitkään sanat riittäisivät sitä oikeudenmukaisesti kuvaamaan. Päällimmäisin tunne oli ehkä ahtaudesta, roikkuvista sähköjohdoista ja kosteudesta johtuva ahdistus, tunne että aivan liikaa ihmisiä on aivan liian pienellä alueella. Joka puolella oli erinäisiä patenttiratkaisuja hajonneiden tilalle, vaikkapa sähkölampun päälle lampunvarjostimeksi sijoitettu vesikanisteri tai lohkeilevien seinäpintojen peittely erinäisillä kankailla. Köyhyys oli käsinkosketeltavaa.

Shatilan tunnelmaa

Shatilassa vierailimme aluksi Shatilan päiväkodissa, missä vietettiin innokkasti äitienpäivää. Libanonissa äitienpäivä on tärkeä, joka puolella ahkerasti markkinoitu juhlapyhä jota vietetään toukokuun sijaan jo maaliskuussa. Lapset olivat valmistelleet lahjoja äidilleen ja esiintyivät kauniisti tanssien ja laulaen. Lopuksi vielä jokainen lapsi yksitellen huusi äidilleen rakastavansa tätä, jonka jälkeen sai syöksyä vihdoin äitiä halailemaan. Sääliksi kävi niitä muutamaa pikkuista, joilla ei äitiä enää tai ainakaan päiväkodissa paikalla ollut kyyneleistä päätellen.

Äitienpäivälahjoja rivissä

Päiväkotivisiitin jälkeen kävimme vielä sosiaalityöntekijöiden kanssa kotivierailuilla kahdessa palestiinalaiskodissa. Molemmilla perheillä oli monialaisia ongelmia, isä oli molemmista perheistä kuollut ja äidillä oli vakavia ongelmia pärjätä köyhyydessä suuren lapsimäärän kanssa. Toisessa perheistä nuorin poika oli lisäksi kehitysvammainen, eikä lastenrattaan renkaan hajoamisen jälkeen ollut päässyt kahteen kuukauteen ulkoilmaan ulos asunnosta. Oli mukavaa kuitenkin huomata, miten paljon perheet panostavat kotien sisustukseen ja pieniin yksityiskohtiin pystyäkseen luomaan muuten ankeahkosta asunnosta mukavin mahdollinen turvasatama leirin keskellä. Lapset olivat molemmissa perheissä hymyileviä ja aurinkoisia, kertoen mielellään koulustaan ja elämästään leirissä.

Juhlapäivät ovat tärkeitä niin lapsille kuin aikuisillekin

Kävimme tänään myös Shatilan leirin käsityökeskuksessa, jossa leirissä asuvat naiset myyvät tekemiään ristipistotöitä elantoaan turvatakseen. Aivan ihania käsitöitä! Mukaan tarttui niin vaatetta kuin kirjanmerkkiäkin, todella kauniita ja vaivalla tehtyjä jok'ikinen. Kansainväliset kansalaisjärjestöt tilaavat usein myös näitä käsitöitä myytäväksi ulkomaille, Shatilan käsitöitä Suomessa jälleenmyy esimerkiksi Zonta-kerho. On hienoa, että tällaisten järjestelyjen avulla on mahdollista hankkia elantoa Libanonin kaltaisten tiukkojen työskentelyrajoitusten viidakossa.

Huomenna on vuorossa matka jälleen etelään, Tyyroksen kaupunkiin ja El-Bussin pakolaisleiriin. Toivoa sopii, että liikenne on meille tälläkin kerralla suotuisa!