Psykoterapiaa ja yliopistokampusta

Aamupäivän vietin tänään Beirutin perhekeskuksessa psykologi Liliane Younesin työtä seuraten. Asiakkaat olivat 4-6 vuotiaita lapsia, joilla oli vaihtelevia ongelmia useimmiten koulussa pärjäämisen, keskittymisen, väkivaltaisen perhetaustan tai sosiaalisten taitojen kanssa. Liliane työskenteli ihailtavan tehokkaasti, pitäen lapsen huomion keskipisteenä koko tapaamisen ajan. Vaikka tilassa esiintyi paljon häiriötekijöitä, kuten puhelimen soimista ja oven satunnaista avaamista piti psykologi ammattitaitoisesti tilanteen hallussaan ja säilytti lapsella tunteen siitä, että nyt on hänen hetkensä - aikuinen kuuntelee häntä tässä ja nyt.

Oli ihanaa nähdä, miten selvästi lapset halusivat olla vastaanotolla ja nauttivat yhteisestä työskentelystä palapelien tai instrumenttien merkeissä. Tunnelma oli lämmin ja vuorovaikutuksellinen, lapsi haluaa selvästi apua ja aikuinen haluaa lasta auttaa. Lasta ei myöskään pakoteta mihinkään, vaan edetään yhteisymmärryksessä ja lapsen ehdoilla. Merkittävä ero työskentelyssä pohjoismaihin verrattuna lienee lähinnä paperitöiden puute, kirjauksia tehdään kahden-kolmen potilaan välein eikä potilaiden välissä ole lainkaan aikaa plärätä papereita tai valmistautua tapaamiseen. Psykologi muistaa henkilökohtaisesti kaikki asiakkaansa ja heidän tilanteensa, mitään liukuhihnatyöskentelyä ei ole.

Sain myös tilaisuuden seurata psykomotorisen terapeutin työskentelyä, millaista Suomessa ei ainakaan tietääkseni olekaan. Psykomotorisessa terapiassa pyritään lapsilähtöisesti helpottamaan lapsen ongelmia esimerkiksi keskittymisen, itsetunnon, lukemisen tai rentoutumisen kanssa motorisin keinoin erilaisten leikkien ja harjoitusten varjolla. Samalla hiotaan ongelmia hienomotoriikan, kehonkuvan, karkeamotoriikan tai vaikkapa tähtäämisen kanssa. Avainasemassa on järjestelmällisyyden tunteen tuominen kaoottiseen leirielämään: vain yhdellä lelulla leikitään kerrallaan, aiempi lelu siivotaan takaisin paikalleen, terapia-aktiviteetit sovitaan yhdessä istunnon aluksi ja lopuksi muistellaan mitä sillä kerralla on saatu aikaiseksi.  

Tapaus jota seurasin, oli pieni poika jonka on vaikeaa keskittyä yhteen asiaan ja ymmärtää lukuja käsitteinä. Poikaa on pahoinpidelty pahoin lapsena, eikä isää ollut näkynyt kuvioissa useampaan vuoteen pojan ollessa pieni. Terapiassa poika ensin piirsi sekavia piirustuksia, jotka hän leikkasi paloiksi tai tuhosi muunlaisin keinoin. Terapeutin kanssa harjoiteltiin keskittymään järjestelmällisyyteen ja yhteen asiaan kerrallaan, piirtämällä tehtävät aktiviteetit kuviksi ja kääntämällä ympäri harjoituksen ollessa ohi. Sekavat, leikellyt piirustukset teipattiin takaisin yhteen ja nidottiin kuntoon, eikä poika enää lopulta halunnutkaan leikata piirtämiään kuvia paloiksi. Oma nimi on pojalle erityisen tärkeä, jonka hän haluaa aina kehystää piirustuksen yläreunaan - ehkä tavallaan omaa identiteettiään esiin tuodakseen. Yksi pojan lempiharjoituksia on kuuleman mukaan rentoutuminen, jossa saa maata hiljaa huoneessa selällään rauhallisen musiikin soidessa ja terapeutti painelee käsiä ja jalkoja hierontapallolla. Terapiassa myös opetellaan erilaisia toimintamalleja ja muistisääntöjä lapselle, jotka helpottavat haasteiden kanssa elämistä - esimerkkinä seuraamallani kerralla terapeutti opetti pojalle että numero kuusi on lihava ala- eikä yläpuolelta.

Iltapäivästä pääsin tänään pyörimään konferenssin merkeissä American University of Beirutin kampuksella, joka on viimeisen päälle upea paikka. Alue on täynnä vanhoja kauniita kivirakennuksia palmupuiden katveessa, vietin pitkän tovin keskellä sijaitsevalla nurmikentällä ihan vaan lojuen  ja lämpimästä kevätauringosta nauttien. Järjestin itselleni ekskursion myös yliopiston kirjastoon ja keskusaukiolle paikallisilta opiskelijoilta tietoja kysellen. Meri on aivan vieressä ja tuoksuu kampukselle saakka. 

Kampuksella vierailin Lancet Palestinian Health Alliance - konferenssissa tutustumassa postereihin ja muutamaa esitystä auditoriossa kuuntelemassa. Postereita oli laidasta laitaan niin lääketieteen, psykologian kuin monen muunkin tieteenalan saralta. On uskomatonta, miten vähän politiikassa ja suurissa päättävissä piireissä näistä asioista välitetään kun vertaa siihen, miten paljon tutkimusta sodan ja köyhyyden aiheuttamista fyysisistä ja psyykkisistä vammoista on jo olemassa ja kehittyy koko ajan. 

Esimerkkiposteri konferenssista

Illalla vielä Beit Atfal Assumoudin musiikki- ja tanssiryhmät esiintyivät konferenssiväelle yliopiston pihalla. Meinasi itsellä ja itse kullakin tulla tippa linssiin, kun perinteisiin asuihin pukeutuneet  nauravaiset palestiinalaislapset esiintyivät suoraan sydämestä soittaen ja laulaen niin modernia kuin klassista musiikkia esittäen. Tunteellisin konsertti mihin olen ikinä päässyt osallistumaan. Lapset esittivät myös perinteistä dabke-tanssia, joka muistuttaa varsin paljon muita lähi-idän alueen rytmisiä kansantansseja. Rytmillä ja hyvällä ryhdillä on tanssissa tärkeä osuus, leveää hymyä unohtamatta.

#konsertti

Matkalla pohjoisessa

Tänään vierailimme pohjois-Libanonissa Beddawin ja Nahr el-Baredin alueella. Matkalla leireihin ajoimme halki Tripolin, joka kärsii Libanonin toiseksi suurimpana kaupunkina vakavasta köyhyydestä, hallinnon heikkoudesta sekä sisäisistä poliittisista ja uskonnollista kiistoista. Joka puolella näkyi hätäisesti laastilla korjattuja luodinreikiä, pommien jäljiltä kasaan kursittuja taloja ja rikottuja ikkunoita. Kuulemma välillä kaupungin halki kulkeva katu suljetaan kiistelevien ryhmien ammuskellessa toisiaan tien yli. Osa taloista lojui kadun varsilla tyhjillään, asuinkelvottomina oudosti silmään pistäen siistien säästyneiden rakennusten välissä. Syyrian rajalle vievä tie näytti vilkkaasti liikennöidyltä -  toisaalta matkan varrella on vielä useita asuinalueita ennen raja-aluetta.

Keskuksissa vieraillessa ja henkilökuntaa tavatessa oma arvostus sosiaalityöntekijöitä kohtaan on kohonnut aivan pilviin. Libanonissa sosiaalityöntekijät ovat palapelin tärkein palanen - selkäranka, jota ilman mikään sosiaali- ja mielenterveystyö ei olisi mahdollista. Sosiaalityöntekijät toimivat yhteistyössä kaikkien muiden tiimin toimijoiden kanssa ja kohtaavat leirin asukkaiden arjen päivästä päivään. Useimmiten ainoat kokopäiväisesti palkatut työntekijät ovatkin juuri sosiaalityöntekijöitä, jotka tekevät muun muassa kotivierailuja, mahdollistavat aktiviteetteja perhekeskuksissa ja seuraavat aktiivisesti perhekeskuksen asiakkaiden elämää. Työpanos on valtava.

Päiväkotireppuja rivissä!

Nahr el-Baredin perhekeskuksesta mieleen jäi erityisesti päiväkoti, jossa vierailimme viemässä tuliaisia ja seuraamassa toimintaa. Tilat olivat tarkoitukseensa oikein sopivat ja hyväkuntoiset, etenkin lahjoitusrahoilla rakennettu hammasklinikka ja musiikkiterapiahuone. Olisi kovasti tehnyt mieli napata muutama kadunvarrella leikkivä lapsi mukaan Suomeen - varmasti nyt joltain keskiluokkaa varakkaammalta elämäänsä kyllästyneeltä perheenisältä löytyisi varat varmistamaan turvallinen ja huoleton elämä kaukana aseista ja pommitetuista taloista. Eräs äiti, jonka kanssa keskustelimme oli ollut seitsemän lähes peräkkäistä vuotta raskaana. Aviomies on vakavasti sairas, eikä pysty enää kävelemään, joten äiti hoitaa kaikki seitsemän kouluikäistä lastaan yksin. Ei todellakaan mikään latteäiti!

Keskuksissa vieraillessa on huomannut musiikin, kuvaamataidon, teatterin ja tanssin tärkeän merkityksen vaikeissa olosuhteissa. Kaikissa keskuksissa on kerhotoimintaa ja terapiaa luovissa muodoissaan ja henkilökunnan mukaan lapsista näkee kuinka ne nauttivat ja ovat vähemmän stressaantuneita näissä aktiviteeteissa. Varsinkin teatterisali ja musiikkiterapiahuoneet olivat niin hienoja, että olisi itsekin tehnyt mieli jäädä vähän soittelemaan! Leikki on tärkeää niin lapselle kuin aikuiselle, on äärimmäisen hienoa että perhekeskukset pyrkivät pitämään kiinni edes pienistä hetkistä jolloin leirin lapset pääsevät toteuttamaan itseään kodin ulkopuolella.

Marja päiväkotikummilastaan Ayaa moikkaamassa. 

Juttelimme perhekeskuksessa tuokion muun henkilökunnan lisäksi psykologi Layal Rahalin kanssa. Layal kokee työnsä intohimokseen, parasta työssä ovat kuuleman mukaan pienet asiat joiden avulla voidaan muuttaa ihmisten elämää valtavasti. Layan kertoikin eräästä perheestä, jonka tytär ei ollut puhunut sanaakaan ennen perhekeskukseen tuloa, missä saatiin äitipuoli vihdoin ymmärtämään että tytärpuolta voi kohdella inhimillisesti vaikkei tätä suoranaisesti rakastakaan. Näiden pienten seikkojen avulla tytär kehittyi silmissä ja on nyt varsin valoinen ja ystävällinen lapsi. Layal kommentoi myös varsin osuvasti, että eihän nyt kukaan psykologiksi edes halua ilman mitään kutsumusta alaa kohtaan.

Keskustelimme myös hetken psykologin käytössä olevista testeistä, joita Nahr el-Baredissa on vain yksi: WISC-IV. Ongelmana testien kanssa on populaation erityislaatuisuus, palestiinalaisille tai ylipäänsä edes pakolaisille normitettuja aineistoja ei ole eivätkä monet testit sinälläänkään sovellu kyseiseen populaatioon - on järjetöntä kysyä kuka on Pakistanin presidentti pakolaislapselta, joka ei välttämättä ole koskaan käynyt koulua. Jopa leirin ainoa käytössä oleva testipatteristo on Layalin mukaan tulkinnanvarainen, leireissä koettu valtava stressi ja köyhyys laskevat varmasti tuloksia populaation tasolla joten heikkolahjaisia näyttää olevan suurempi määrä kuin todellisuudessa onkaan. Vaikka resursseja ja rahaa testien hankintaan olisi loputtomasti, ei ongelma sillä kuitenkaan ratkeaisi. Ilman huolellista tutkimustyötä: paikalliseen kulttuuriin sovitusta ja aineiston normitusta ei testien olemassaolosta olisi hyötyä vaan enemmänkin haittaa pakolaisleirin psykologille.

Perhekeskuksen jälkeen vierailimme itse pakolaisleirissä, jota rakennetaan hitaasti mutta varmasti asunto kerrallaan.  Leiri on sanana hieman harhaanjohtava, sillä kaikki pitkäaikaiset pakolaisleirit ovat jo pitkään olleet enemmänkin asuinalueita kerrostaloineen, kauppoineen, sähköjohtoineen ja kapeine kujineen. Nahr el-Baredissa kadut on leventyneet jälleenrakennuksen myötä, mutta nyt asuntojen ongelmina ovat paikallisten mukaan huolimaton rakentaminen, mikä johtaa vesivahinkoihin ja homeongelmiin jopa vasta valmistuneissa asunnoissa. Vierailimme pikaisesti erään sosiaalityöntekijän äidin kotona, mikä oli asuntona siisti ja miellyttävä - vaikkakin paikalliset perhekoot huomioon ottaen varmasti useille perheille liian ahdas. Miettiessä kaikkia niitä slummeja maailmassa, joita ei ole mitään aikomustakaan jälleenrakentaa yhtään kenenkään avustuksella paikallisten UNRWA:sta napiseminen herätti allekirjoittaneessa lähinnä ärsyyntyneisyyden tunteita - mutta toisaalta jos joku päättäisi pommittaa Helsingin maan tasalle saattaisin itsekin oikeudenmukaisuuden tunnoissa vaatia täydellistä jälleenrakennusta aivan keneltä vaan,  vaikka se olisikin ihmisten ja valtioiden hyväntekeväisyysrahoilla hankittua.

Mikään toiminta pakolaisleireissä ei olisi täysin mahdollista ilman kansalaisjärjestöjen aktiivisia toimijoita ja lahjoittajia ympäri maailmaa. Myös Psykologien Sosiaalisen Vastuun vapaaehtoiset avustuskummit mahdollistavat usean palestiinalaislapsen pääsyn päiväkotiin kaduilta pyörimästä. Kymmenellä eurolla kuussa lapsi pääsee kerhojen ja päiväkodin piiriin leikkimään ja viettämään lapsen elämää - saman verran kuin Spotifyn kuukausimaksu. Lisätietoa avustuskummitoiminnasta ja myös mahdollisista kertalahjoituksista löytyy osoitteesta http://vastuu.fi/main/index.php?pp=11&pr=2. Päiväkotitoiminnan lisäksi ylipäänsä Libanonin palestiinalaisten tilanteesta ja hankematkasta kiinnostuneille on myös tarjolla ensi viikolla selostustilaisuus Kirjasto 10:ssä - ohessa vielä lopuksi mainos tapahtumasta. Tervetuloa kuuntelemaan!

Libanonin kansalaisjärjestöistä

Ajattelin tällä kertaa kertoa hieman ainakin omasta mielestäni tärkeimmän palestiinalaisavustusjärjestön Beit Atfal Assumoudin eli BASn toiminnasta. BAS perustettiin noin 40 vuotta sitten tarjoamaan turvaa hyökkäyksen alla olevasta Tal el-Zaatarin pakolaisleiristä evakuoiduille lapsille, jotka olivat menettäneet hyökkäyksissä toisen tai molemmat vanhemmistaan. Lapset sijoitettiin Sabraan erääseen taloon ja Beit Atfal Assumoud tarkoittaakin arabiaksi kestävyyden lasten taloa.

Ajatuksia herättävä aamupäiväkeskustelu palestiinalaisalueiden ja lähi-idän tilanteesta

Beit Atfal Assumoudin virallinen järjestäytyminen alkaa Sabran ja Shatilan verilöylystä, jota kuvatessaan japanilainen journalisti Ryuichi Hirokawa teki kuuluisaksi maailmalle niin itsensä kuin palestiinalaisten tilanteen. Mediakohun myötä ulkomaiset lahjoittajat ja avustusjärjestöt kiinnostuivat Libanonista ja sponsoritoiminta saatiin kunnolla toimintaan. Järjestö ei pitänyt siitä, että ulkomaille pakolaiseksi sijoitetut lapset erotettiin usein vanhemmistaan ja sisaruksistaan byrokratian rattaissa ja pyrki estämään tätä turvaamalla sen sijaan apua ja turvaa pakolaisille Libanonin puolella.

Rauhallisempien aikojen saavuttua BAS on laajentunut huolehtimaan pelkkien lasten sijasta koko elämänkaaresta päiväkotitoiminnan, perheneuvolapalveluiden, monipuolisen kerhotoiminnan, koulupudokasohjelmien ja vanhuskummitoiminnan myötä. Työntekijät pyritään löytämään mahdollisuuksien mukaan oman yhteisön sisältä työpaikkoja tarjotakseen, vaikkakin esimerkiksi asiantuntijat työskentelevätkin vain puolipäiväisesti ilmeisesti rahanpuutteesta johtuen.

Järjestö toimii laajasti yhteistyössä niin kotimaisten kuin ulkomaalaistenkin kansalaisjärjestöjen kanssa. PSVn kanssa yhteistä toimintaa on esimerkiksi MSN-projekti, joka tarjoaa tukea ja koulutusta lapsille joilla on monialaisia kognitiivisia vaikeuksia. Suomen lisäksi projektissa on mukana myös muita maita, joiden yhtenäisellä avulla puolisen sataa sitä tarvitsevaa lasta on päässyt erityiskouluun ja saanut tarvitsemansa avun.

Projektikoordinaattori kertoi meille toimenpiteistä, millä pyritään vähentämään ryhmien välisiä jännitteitä ja mahdollisia tulevia konflikteja. Tärkeässä osassa on vertaiskasvatus, jossa nuoret itse opettavat toisille nuorille tärkeitä asioita kuten seksuaalikasvatusta. Toinen metodi on pakolaisten vieminen retkille pois leirin sisältä, vierailemaan ulkopuolelle vaikkapa piknikille tai käymään kristittyjen korttelien kirkossa. Tällainen kokemus on molemmille osapuolille rikas ja valaiseva, kummankin ryhmän useimmiten ollessa muurin takana toisiltaan näkymättömissä. Koordinaattori kertoi, että heidän omassa muslimiperheessäänkin oli joulukuusi ja vanhempi sisko on naimisissa kristityn kanssa - uskontojen välinen ymmärrys ja vuoropuhe ei ole keneltäkään pois - päinvastoin! Tämä on monille hyvin vaikeaa ymmärtää, pelätään että avoin keskustelu altistaa käännynnäisyydelle - tai että keskustelukumppani on sosiaalisen statuksensa vuoksi vain jotenkin yleismaailmallisesti halveksittava ja alempiarvoinen.

Kuten usein laadullisessa tutkimuksessakin, nimien asettaminen asioiden päälle ja yletön luokittelu menettää aina paljon olennaista informaatiota. Keskustelun pohjalta iso osa myös palestiinalaisaluiden ja lähi-idän ongelmista johtuu luokittelusta: on shiioja, sunneja, kristittyjä, palestiinalaisia ja libanonilaisia. Tuntematon pelottaa, ryhmät ovat jo sinällään sisäisesti hajanaisia eivätkä tunne toisiaan riittävästi. Nuoret tytöt peittävät kasvonsa, koska joku heitä suurempi ulkopuolinen taho kertoo että niin pitää tehdä vaikka se ei itsestä hyvästä tuntuisikaan. Ylipäänsä valitettavasti etenkin islamilaisilla ääriryhmillä on rahaa ja naisia, mikä on äärimmäisen houkuttelevaa nuorille miehille. Kun miettii nuoria pojankloppeja märissä ylikansoitetuissa asunnoissa vailla töitä, koulutusta ja tulevaisuutta ei voi heitä rationaalisesti syyttää siitä että lupaukset rahasta ja kolmesta nuoresta neitsytvaimosta voivat kuulostaa houkuttelevilta.

Ajat ovat kiristyneet jälleen: Israel etelässä, Hizbollah ja poliittiset kiistat sisämaassa, Daesh toisella rajalla. Monet muuttavat maasta ja jopa palestiinalaisleireissä elävät maksavat huikeita lähinnä huumekaupalla ja aseiden salakuljetuksella tienattuja summia, että pääsevät salakuljettamaan itsensä maasta kohti Eurooppaa sisällissodan pelossa. Ikävä kyllä monen matka päättyy ennen aikojaan päätähuimaavan summan maksettuaan hukkumalla pienellä paatilla välimereen, mutta ihmisten hätä epätietoisuuden keskellä on erittäin inhimillistä ja ymmärrettävää. 

Keskustelun lopputulemana voi todeta ihmiskunnan vajavaisuuden ymmärtää kuuluvansa yhteen samaan suureen entiteettiin, ihmisyyteen. Luokittelu, rajoitukset ja ääriliikkeet heikentävät ihmisyyttä, kun taas aktiivinen vuoropuhelu ja sen myötä aiheettomien pelkojen hälveneminen ja yhteenkuuluvuuden tunne taas lisäävät sen tunnetta. Toinen päällimmäiseksi noussut tunne oli epätietoisuuden tiedostaminen, elämää Libanonissa eletään päivä kerrallaan. Kansalaisjärjestöillä ei ole evakuointisuunnitelmaa sisällissodan syttyessä.

Etelän hetelmiä

Tänään lähdimme aikaisin aamusta autolla NORWACn eli Norwegian Aid Committeen Kristilin ja NISCVT:n Lilianen kanssa kohti eteläistä Saidaa. NORWAC on PSV:n tapaan kansalaisjärjestö, joka toimii Libanonissa ja palestiinalaisalueilla avun turvaamiseksi ja hyvinvoinnnin kehittämiseksi. 

Saidan perheneuvola sijaitsee pakolaisleirin ulkopuolella pienen kävelymatkan päässä Ain al-Hilwehin pakolaisleiristä, joka on suurin leireistä kansoittaen yli 120 000 pakolaista syyrialaiset mukaanlaskettuna. Itse leiriin meillä ei turvallisuustilanteen ja levottomuuksien vuoksi ollut asiaa, mutta tapasimme paikallisia palestiinalaisia perheneuvolan tiloissa. 

Saida on kaupunkina konservatiivisempi kuin Beirut tai Tyre. Naiset käyttävät laajalti huivia tai burkhaa. Perheneuvolan johtajan mukaan kuitenkin itsensä täysin peittäviä naisia kohdellaan nuivasti ja epäluuloisesti, etenkin rikollismiesten usein pyrkiessä leireistä turvapaikkaa hakemaan naiseksi pukeutuneena. Syyriasta Libanoniin paenneet palestiinalaiset ovat tyypillisesti Libanonin palestiinalaisia konservatiiivisempia, joten tämä kärjistää ryhmien välisiä jännitteitä entisestään. Leireillä on myös ongelmia toiseen suuntaan äärikonservatiivisten Syyriasta tulleiden palestiinalaismiesten kanssa, jotka taas kokevat päät paljaana kulkevat naiset halveksuttavina ja alempiarvoisena heidän mielestään oikein pukeutuneisiin naisiin verrattuna. 

Muita tästä kahtiajaottelusta seuraavia ongelmia ovat syyrialaisnaisten käyttö kakkosvaimoina libanonilaismiehille, perheväkivalta ja monimutkaiset perhesuhteet ryhmien välillä. Tytöt halutaan naittaa nuorena ongelmien estämiseksi ja turvallisuudentunteen lisäämiseksi mieluiten lähisukulaisilleen, mistä seuraa ongelmia niin geneettisten sairauksien kuin stressaantuneiden aivan liian nuorien vanhempien koetessa olevansa kykenemättömiä pärjäämään pienten lapsiensa ja resurssien riittämättömyyden kanssa. Eräs perhekeskuksen asiakkaana oleva nuori nainen kertoi onnellisena hymy huulillaan lapsensa puheongelmien edistyneen paljon hoidon myötä sen jälkeen, kun lapsen isä ammuttiin kuoliaaksi lapsen edessä muutama vuosi takaperin. 

Haastattelin perhekeskuksessa psykologi Dima Saadia tämän työstä ja menetelmistä. Dima on työskennellyt kaksi vuotta perhekeskuksessa, tarjoten sekä terapiaa että psykologisia arviointeja. Tapaukset ovat rankkoja, komorbiditeetti(sairauksien kasaantuminen) yleistä ja asiakkaita yli kapasiteetin. Työ on kuitenkin Diman mukaan mielenkiintoista ja motivoivaa, apua pääsee tarjoamaan juuri niille henkilöille joilla tarve siihen on suurin. Vapaa-aikanaan Dima harrasti ennen lenkkeilyä pitääkseen huolta omasta mielenterveydestään, mutta on päätynyt nyttemmin kokeilemaan myös meditaatiota vahvistaakseen itseään. 

Kokonaisuudessaan yllätyin hieman siitä, miten paljon pakolaisleiripsykologin työ muistuttaa suomalaista psykologin työtä. Merkittävimmät erot tuntuivat olevan lähinnä suurempi potilasmäärä (noin kahdeksan potilasta päivässä), lyhyempi tapaamisen kesto (terapia 45min, arviointi noin tunnin) ja vähäinen työntekijämäärä (yksi psykologi vastaa leirin kaikista 3-18 vuotiaista). Psykoanalyyttinen näkökulma on maan keskeisin lähestysmistapa, joten kaikki terapia on pitkäkestoista parhaimmillaan jopa vuoden kestävää psykoterapiaa. Suomen tapaan perhekeskuksessa käytetään moniammatillista lähestysmismallia (useimmiten psykiatri, psykomotorinen terapeutti, puheterapeutti, psykologi ja sosiaalityöntekijä) pyrkien ottamaan koko perheen tarpeet huomioon. Isät ovat kuitenkin perhekeskuksen henkilökunnan mukaan haluttomia osallistumaan terapiaan, joten käytännössä usein hoidetaan vain lapsia äiteineen tai pelkkiä lapsia ilman vanhempiaan.

Psykologi Dima Saadia haastattelemassa

Tapasimme haastattelun jälkeen Syyriasta paenneita lastensa kanssa vastaanottoa odottavia pakolaisnaisia, jotka kertoivat yllättävän avoimesti tulkin välityksellä tilanteistaan ja siitä miksi ovat perheneuvolan vastaanotolle tulleet. Yleisimmät ongelmat koskivat jo Dimankin aiemmin mainitsemia sotatraumoja, perheväkivaltaa, ylivilkkautta, oppimisvaikeuksia, puhevaikeuksia ja kehitysviivästymiä. 

Vierailimme päivän aikana myös libanonilaisen kansalaisjärjestön Saad Marouf Instituutin tiloissa ja NORWACn tukemassa sairaalassa ja sairaalakirjastossa. NORWAC pyrkii lennättämään erään seitsenvuotiaan tarkka-ampujan luodin selkäytimeensä saaneen tytön Osloon leikkaushoitoon paikallisen sairaalan ollessa kykenemätön tapausta hoitamaan. Vyötäröstä alaspäin halvaantuneella tytöllä ei tosin sen jälkeen olisi tulehtumisvaaran ja ilmeisesti myös lakipykälien takia takaisin Libanoniin asiaa, vaan hän jäisi loppuiäkseen pakolaiseksi Norjaan vailla perhettään. Saad Marouf Instituutti taas tarjoaa koulupudokkaille ja muille tarvitseville paikan, missä saada tukiopetusta ja muun muassa puhtaita vaatteita. Saad Marouf on myös ainoita kansalaisjärjestöjä, jotka ottavat vastaan henkilökortittomia pakolaisia tarjoten apua kaikille sitä tarvitseville sosiaalisesta statuksesta riippumatta. Tälläkin kertaa, kuten kaikkien järjestöjen tapaamisissa tähän mennessä yhteiseksi tekijäksi on noussut rahoituksen puute, etenkin kun jopa virallisesti pakolaistilanteesta lain mukaan vastuussa oleva UNRWA jättää rahanpuutteessaan useat ihmisjoukot yhtäkkiä kokonaan vaille tukea - itsenäisten kansalaisjärjestöjen hyväntahtoisuuden ja lahjoitusten piiriin.

Tyypillistä sähkötyötä Saidassa

Henkilöllisyystodistuksista. Pakolaisleireissä on paljon Syyriasta paenneita, joiden henkilökortti on joko vanhentunut tai sitä ei ole pitkään aikaan ollutkaan. Suurin osa jopa hyväntekeväisyysjärjestön tarjoamista palveluista  ovat  kuitenkin henkilökortin piirissä, eikä ilman henkilökorttia leirin ulkopuolelle tai takaisin leiriin edes pääse liikkumaan. Jos armeijan tarkastuspisteellä jää kiinni ilman voimassaolevaa henkilökorttia, seurauksena on välitön palautus Syyriaan. Käytännössä siis Syyrian palestiinalaispakolaisia kohdellaan paikoin turisteina, jotka voidaan käsittämättömästi lähettää takaisin Damaskokseen tai Daeshin hallitsemille aluille hakemaan uutta henkilökorttiaan. Lopputuloksena ovat lukuisat leirissä oman kodin seinien sisällä usean muun perheen kanssa piileskelevät äärimmilleen stressatut ihmiset, jotka eivät poistu ulos kodistaan karkotuksen pelossa vailla pääsyä kouluun tai sairaanhoidon piiriin.

Lopuksi kävimme kävelyllä Saidan vanhassakaupungissa. Vanhakaupunki on kaunis, kaupungin turisteja varten ulkopuolelta kaunistama alue, joka kuitenkin Saad Maroufin vastaavan työntekijän mukaan on kauniin ulkokuoren sisältä köyhä, märkä, pimeä, kylmä ja sairauksia täynnä. Köyhät kansalaiset asuvat ahtaiden katujen ja roikkuvien sähköjohtojen varrella ulkoapäin siisteiksi remontoiduissa röttelöissään hyväntekeväisyysapuun nojaten. 

Turisteja houkutellakseen tulee olla myös jotain nähtävää, kuten saippuamuseo jossa vierailimme matkalla syömään. Saippuapalan tulee tuhkan keittämisen, oliiviöljyyn sekoittamisen, leimaamisen ja leikkaamisen jälkeen kuivua yli kuukauden ilmavana pyramidina ennen kuin se on käyttövalmis. Tämä lukeutuu faktoihin, joita en olettanut harjoittelun aikana oppivani. 

Vanhassakaupungissa kävellessä tajusi jälleen, että banaanit kasvavat oikeasti kiinni rungossaan ja appelsiineillakin on lehdet kuten omenoilla. Muita jännittäviä näkyjä olivat vielä raat vihreät mantelit, joita syödään välipalana. Raaka manteli dipataan suolapussissa ja syödään sinällään, ei ihan mantelilta maistunut mutta olihan se hyvää. Jännittävää olivat myös kadulla myytävät kanelipuun kuoret sählymailan mittaisina paloina, ei säälittävinä pikku puurotankoina kuten kotopuolessa.  

Liikenne on edelleen pelottavaa. Moottoritiellä saattaa tulla autoja vastaan väärään suuntaan eikä minkään näköistä risteyssuunnittelua ole. Ihmiset ajavat järjettömästi ohitellen kahden kaistan keskellä huikeilla nopeuksilla saadakseen lisää tilaa ja varmistaakseen pääsynsä nopeiten perille. Ironista kyllä, tästä ajotyylistä aiheutuvat liikenneruuhkat ovat yleisiä romuuntuneiden autojen ja ikävä kyllä joskus myös henkilövahinkojen siivoilusta johtuen. Hevosella olisit jo perillä.

Saippuamuseon kyljessä olevasta huumaavaan hyväntuoksuisesta saippuamyymälästä mukaan tarttui kylpysuolaa, joten illan lopuksi aion suunnitella rentouttavaa ruusukylpyä hotellin kylpyammeessa rauhallisen musiikin säestämänä!

Perillä Beirutissa

Pitkällisen Istanbulin kautta kiertäneen reissun jälkeen saavuin vihdoin tänään aamulla Beirutiin ja pääsin hyvin ansaituille lyhyehköille yöunosille. Seuraavana olikin aamupalan jälkeen vuorossa jännittävä taksimatka Beirutin perheneuvolaan, jossa tapasimme Liliane Younesin ja kanssa muita perheneuvolan työntekijöitä. Liliane koordinoi kaikkia viittä BAS:n perheneuvolaa Libanonissa (Beirut, Beddawi, Nahr el-Bared, Saida, Tyre) ja pyrkii parhaansa mukaan huolehtimaan niiden toiminnasta. 

Kävimme tänään myös tapaamassa WHO:n eli World Health Organisationin Libanonin haaran tärkeää ihmistä (National Professional Officer) ja toista WHO:n melko tärkeää (Public Health Officer) ihmistä. Melko tärkeä ihminen oli hieman yllättävästi pohjakoulutukseltaan psykologi, joka koordinoi ja monitoroi omalta osaltaan Libanonin mielenterveyspalveluihin liittyvää koulutusta, sen tarvetta ja toimijoita kuten UNRWA:a. Libanonissa WHO ei itse toimi palveluntarjoajana, vaan lähinnä kääntää ja sovittaa oppaita ja koulutuksia maahan ja kulttuuriin sopiviksi. 

Sirkku Kivistö ja Liliane Younes WHO:n tapaamisessa

Loppupäivästä kävimme vielä BAS:n pääkonttorilla perheneuvolan vieressä, missä tapasimme työntekijöitä ja keskustelimme muun muassa kummitoiminnan mahdollisia ei-toivottuja sivuvaikutuksia kartoittavan kyselyn tuloksia. Suomessa ja monessa muussa länsimaassa koetaan usein, että kehitysavun tulisi olla pelkkää rahaa ilman tunteita tai sitoomuksia riippuvuuden tunteen ehkäisemiseksi, mutta toteutetun kyselyn pohjalta suurin osa paikan päällä työskentelevistä sosiaalityöntekijöistä kokee että sponsorin ja kummilapsen välinen yhteydenpito ja kommunikointi - henkinen sponsorointi - on myös erittäin tärkeää kummitettaville eikä liian suuri rasite sosiaalityöntekijälle.

Liikenne täällä on kuumottavaa. Mopoilla keulitaan ilman kypärää vilkkaiden risteysten seassa, suojateitä tai nopeusrajoituksia ei ole. Isoimmat autot menevät ensin, sitten pienemmät autot - paitsi jos pieni auto on kyllin nopea ja uhkarohkea niinkuin se usein myös on. Turvavöitä ei liiemmin käytetä tai edes autoissa ole.

Myös harjoitteluohjelma alkaa olla suurinpiirtein kasassa! Tulen seuraamaan useampana päivänä Beirutin perheneuvolan työntekijöitä, mutta muissakin kaupungeissa vieraillaan. Huomenna mennään etelään Saidan kaupunkiin tutustumaan paikalliseen perhekeskukseen ja työntekijöihin heti aamusta.

Lisäksi torstaina on tarkoitus vierailla pohjoisessa, Nahr el-Baredin ja Beddawin leireissä. Nahr el-Bared on noin 30 000 pakolaisen asuttama leiri noin 16 km Tripolista pohjoiseen. Kyseinen leiri tuhoutui lähes täysin vuoden 2007 konfliktissa, mutta on nyttemmin pitkälti jälleenrakennettu uudelleen, joskin kuuleman mukaan hieman huonompaan kuntoon kuin ennen. 

Loppuviikosta järjestetään myös Lancet Palestinian Health Alliancen kaksipäiväinen kongressi, jonne myös me pienen retkikuntamme kanssa osallistumme ainakin toiseksi päiväksi. Ohjelmaa en vielä ole tarkemmin nähnyt, mutta jo ihan yliopiston näkeminen on varmasti mielenkiintoista.

Asun harjoittelun ajan hotelli Mayflowerissa, joka on miellyttävä pitkän historian ja herkullisen aamupalapöydän omaava hotelli Beirutin keskustassa Hamran alueella. Rukouskutsu kuuluu tälläkin hetkellä, parvekkeen ovea ei pysty lukitsemaan ja liikenteen melu on melko huumaavaa. Kävelymatkan etäisyydellä on sivistyksen ensimerkit, kuten Starbucks ja H&M.

Kaupunkina Beirut vaikuttaa vilkkaalta, valoisalta ja eloisalta. Ihmiset ovat suurimmaksi osaksi puheliaita ja aurinkoisia, sekä hyvin vaihtelevan näköisiä. Huivia käytetään ja ei käytetä, hieman asuinalueiden mukaan vaihdellen.

Lämpötila täällä on miellyttävät parisenkymmentä astetta, eli siis hieman lämpimämpää kuin Suomessa. 

Tunnelmia ennen matkaa

Opiskeltuani psykologiaa Helsingin yliopistolla kolme vuotta olen päässyt osallistumaan useisiin tilanteisiin perehtymään psykologien erilaisiin työympäristöihin - mutta tämä on erikoisin ekskursio mihin olen tähän mennessä päätynyt. Muutamia vuosia sitten opintosuunnitelmaan tuli uutena opintojaksona 'Orientoiva harjoittelu', joka nimensä mukaisesti tarkoittaa 3-10 op mittaista perehtymistä psykologin työhön ja työtehtäviin hyvinkin vapaavalintaisessa ympäristössä. 

Lähden viikon päästä sunnuntaina vajaaksi kahdeksi viikoksi Beirutiin, Libanoniin, perehtymään paikallisten psykologien työskentelymetodeihin ja työympäristöön palestiinalaispakolaisleireissä. Erityisesti minua kiinnostavat erot työskentelyssä Suomeen verrattuna ja potilasväestön erilaisuus. Harva työskentelee mahdollisesti koko ikänsä pakolaisuudessa eläneiden ihmisten kanssa, joista monet ovat joutuneet kokemaan myös paljon traumaattisia kokemuksia ja läheistensä menetyksiä.

Mistä nämä pakolaiset ovat tulleet? Miksi heitä elää eri puolilla Lähi-itää vailla omaa maata tai kansalaisoikeuksia? 

Pieni katsaus historiaan ehkä valottaa hieman taustoja: palestiinan pakolaisuus syntyi kun Palestiinan sodan eli Israelin itsenäistymissodan yhteydessä yli 700 000 Palestiinan arabia pakeni tai karkotettiin kodeistaan vuosina 1947–1949. Vain kymmenisen prosenttia israelilaisten valtaaman alueen arabiasukkaista jäi paikoilleen, suurin osa pakeni naapurimaihin Israelin selvitessä voittajana sekä sisällissodasta että sitä seuranneesta valtioiden välisestä sodasta. 

Sodan jälkeen palestinalaispakolaisten ei sallittu enää palata entisille asuinsijoilleen, joten he jäivät hajalleen ilman paikkaa mihin palata. Telttakylien tilalle rakennettiin asuintaloja, joiden myötä pienelle alueelle kerääntyi yhä enemmän ja enemmän asukkaita. Myöhemmin edelleen riehuvan Syyrian sisällisodan ja äärijärjestöjen toiminnan myötä pakolaisten määrä on kasvanut entisestään, kun monet joutuvat jättämään kotinsa uudelleen turvallisemman elämän toivossa. 

Libanoniin paenneista suurin osa elää pakolaisleireillä vaihtelevissa olosuhteissa ilman useimpia perusoikeuksia. Valtio ei myönnä palestiinalaispakolaisille kansalaisuutta, eivätkä he saa omistaa maata tai kiinteistöjä. Useat ammatit, etenkin akateemista koulutusta vaativat, ovat pannassa. He eivät myöskään kuulu maan sosiaaliturvan piiriin. Libanonin palestiinalaisten koulutus ja terveyspalvelut ovat olleet vuosikymmeniä YK:n humanitaarisen avun ja erinäisten kansalaisjärjestöjen varassa.  

Oma harjoitteluni järjestyy paikallisen libanonilais-palestiinalaisen järjestön, NISCVTn (National Institute of Social Care and Vocational Training) kautta. Tämä yllättävä kontakti järjestyi kenties tutumman tahon, Psykologien Sosiaalisen Vastuun ansiosta. Psykologien Sosiaalinen Vastuu eli PSV on ollut jo pitkään mukana tarjoamassa  humanitaarista apua myös Libanonissa. PSV:n toimintaan kuuluu muun muassa tiettyjen pakolaisleirien perheneuvoloiden tukeminen ja erinäiset projektit, joihin kuuluu muun muassa kummilapsitoiminta ja solidaarisuussilmukat. PSV:n kautta yhdellätoista vammaisella palestiinalaislapsella on kuntoutuskummit Suomesta. Kummit tukevat muun muassa maksamalla koulumaksuja, joiden avulla lapset saavat tarpeisiinsa sopivaa koulutusta ja mahdollisuuden ihmisarvoiseen elämään. Solidaarisuussilmukat taas neulovat lämpimiä neuleita pakolaisten lämmöksi - korkeiden betonitalojen keskellä pimeillä kujilla on kylmä lämpimilläkin keleillä. 

Tiedostaessa kokonaisten kansakuntien elämisen ja hyvinvoinnin riippuvan ihmisten halusta auttaa ja humanitaaristen järjestöjen toiminnasta, tuntee väkisinkin pientä maailmantuskaa. Lähi-idän tilannetta kauempaa seuratessa ei voi kuin pohtia millainen pitkä linja huonoja päätöksiä ja epäonnisia yhteensattumia tilanteeseen on johtanut. Viime vuosina tilanne on heilunut kylläkin molempiin suuntiin ja myös suotuisia käänteitä on tapahtunut, esimerkkinä vuonna 2010 voimaanastunut laki joka salli vihdoin palestiinalaispakolaisille laillisen työskentelyn yksityisellä sektorilla ei-korkeakoulutetuissa ammateissa. 

Tiivistettynä päivittelen siis tähän blogiin harjoittelun varrelta ja sen jälkeen. Halutessaan lisätietoja voi tarkastella jo nyt esimerkiksi myös UNRWA:n sivuilta (http://www.unrwa.org/where-we-work/lebanon), josta löytyvät myös kuvaukset eri pakolaisleireistä ja jännittäviä tilastokäppyröitä eri leirien tilanteista. PSV:n toiminnasta ja muun muassa siitä kuinka itsekin voit osallistua vaikka Ilahduttavan Lahjan muodossa saat lisätietoja helpoiten osoitteesta http://www.psykologiensosiaalinenvastuu.fi/main/. Suurimman osan ajasta viettänen Beirutissa (tarkkaa harjoitteluohjelmaa ei ole vieläkään saatu aikaiseksi - 'bukra inshallah' - arabiaa suunnilleen samassa merkityksessä kuin manana espanjassa..), mutta mahdollisuuksien mukaan käymme myös vierailuilla muissa leireissä. 

Koreografioinnin ABC ja D

Oletko aina halunnut tehdä tanssikoreografian?

Kokosin muinaisia neuvoja vieläkin muinaisimmilta tanssiajoiltani - katso pois. Listassa ei ole todellakaan kaikki ja joistain voi joku kokeneempi olla eri mieltä joistain, mutta nämä ovat omia näkemyksiäni ja oppimiani asioita jotka olen kokenut hyödyllisiksi. :)

1)Tarina ja tunne

Mikä tarinan tai tunnetilan haluat välittää katsojalle? Millaisia ajatuksia haluat herättää koreografiallasi? Millaisella liikkeellä tuot sen esiin? Miten musiikkisi toimii yhteistyössä tanssin kanssa? Onko teoksessa juoni? Mieti koreografiallesi lähtökohdat ennen muuta - kirjoita ne vaikkapa ylös että ne pysyvät mielessä halki tekoprosessin. Mitä haluat katsojan tietävän teoksesta?

2) Taso

Mieti liikutko alhaalla, keskitasossa, ylhäällä vai ilmassa? Kuinka paljon liikut eri tasoilla, ovatko vaihdot äkkinäisiä vai sulavia, palveleeko muutos koreografian juonta? Tasonvaihtelut kiinnittävät katsojan huomion - onko se oleellista tässä kohdassa koreografiaa? Miten suhteutat teoksesi tilaan - keskitytkö tiettyyn paikkaan vai liikutatko teosta tilassa? Mikä on teoksen lähtökohta (lattialla, edessä, nurkassa..?)

3) Liikelaatu

Kulmikas, pyöreä, jäntevä, pehmeä, kuminen, hidas, nopea, tiputus, lento. Eri sanoja löytyy lukemattomasti, tärkeämpää kuin termi on ajatuksen uhraaminen tälle hyvin oleelliselle perusasialle. Millaisia liikelaatuja teoksestasi löytyy? Keskitytkö tiettyyn dynamiikkaan vai haetko liikelaadun vaihteluita? Kuinka ne sopivat musiikin tyyliin?

4)Lauseitus

Kuten musiikki tai hyvä kirja - myös koreografia koostuu parhaimmillaan fraaseista ja kappaleista välimerkkeineen kaikkineen. Mieti kunkin lauseen alkupiste, loppu ja kaikki siitä väliltä tarkkaan. Lauseituksen rikkominen voi toimia tehokeinoja kirjallisuuden tyylikikkailujen tapaan, mutta sen tulee olla harkittua. Mieti teoksellesi selkeä alku, keskikohta ja loppu.

5)Suunta

Mieti lavaa kokonaisuutena mielessäsi. Mihin suuntaan haluat liikkeen jatkuvan seuraavaksi, mihin haluat katsojan silmän ohjautuvan. Koreografia on katsojan kanssa leikittelyä ja suunta on tehokas työväline - haluatko yllättävyyttä, sulavuutta, muotoja (liikkeellisiä sommitelmia? tilallisia sommitelmia?), diagonaaleja, keskustelua tanssijoiden välillä, huomion kiinnittämistä yksityiskohtiin?

5) Ajoitus

Useamman kuin yhden tanssijan teoksissa mieti ajoitusta tarkkaan. Käytätkö unisonoa, kaanonia, suunnanvaihdoksia, ryhmän/ryhmien ja/tai yksilön eriaikaisuutta, improvisaatiota? Pysähtyvätkö muut jossain kohdassa, kuka liikkuu minne missäkin vaiheessa? Poistuuko osa tanssijoista lavalta välillä? Miten katsojan silmä liikkuu teoksen edetessä?

6) Valot

Valot ohjailevat katsojan katsetta liikkeen nopeuden, tason ja suunnan tapaan - mieti tarkkaan mitä haluat korostaa teoksessasi ja mihin suuntaan haluat valojen liikkuvan. Värit tuovat tunnelmaa ja toimivat tehokeinoina - spotti keskittää huomion voimakkaasti yhteen pisteeseen. Kiinnitä huomiota erityisesti sisääntuloihin, taustaan ja valon kattavuuteen (mistä suunnasta? kuinka paljon? minkä sävyistä? kuinka kauan?).

7) Puvut ja lavastus

Puvut ja mahdollinen rekvisiitta voivat toimia inspiraation lähteenä ja muodostavat lopullisen kokonaisuuden tiiviiksi ja yhtenäiseksi. Pysähdyksessäkin katsoja huomaa puvut - haluatko sen olevan huomaamaton vai korostavan jotain? Usein lastentansseissa käytetään hyvinkin räiskyviä ja erikoisia pukuja viemään huomio itse tanssin mahdollisilta epätarkkuuksilta. Haluatko yhtenäistää tanssijoita vai korostaa erilaisuuksia? Mikäli tuot lavalle rekvisittaa, käytä sitä.

8) Muut elementit

Käytätkö muita elementtejä teoksessasi, esimerkiksi puhetta, laulua, videota, musiikinvaihteluja, elävää musiikkia? Miten elementit tukevat teoksesi lähtökohtia?

Kannattaa muistaa myös hillittömän hauska ja usein yllättävän paikkaansapitävä video nykytanssikoreografioinnin liikemateriaalin perusteista:

http://www.tastefullyoffensive.com/2013/12/how-to-contemporary-dance.html