Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Maailmassa on mälsiä paikkoja ja sitten on Istanbulin lentokenttä, missä täytyy ostaa aina kuuden euron jäätelö että pääset käsiksi internetiin. Wifin nyt pitäisi olla lentokentällä kansalaisoikeus! Epätodellinen tunnelma näin aamuyöstä, ei muuta voi sanoa. Tuntuu vähän hassulta palata takaisin sinne pohjoiseen ja kylmään kaukaiseen maahan mistä lensin tänne lievästi sekavissa tunnelmissa viimeisen speksiesityksen jälkeen toissa viikolla. Tiivistettynä lyhyehkö, mutta erittäin antoisa reissu! Nyt väsyttää.

En ehkä kykene enempää tässä kunnossa satuilemaan, kuvat puhukoon tällä viimeisellä kerralla puolestaan. Kiitokset Sirkulle kaikista hienoimmista kuvista! Tervetuloa vielä kerran selostustilaisuuteen ensi torstaina klo 17 Kirjasto 10:iin, vastailen mielelläni ihan mihin vaan kysymykseen mitä tulee mieleen! 

Ihania pikkuviulisteja

Perhekeskus Beddawissa

Palestiinan lippu

Keskustelua palestiinalaisten ja BAS:n historiasta

Pakollinen pönötyskuva

Kampusselfie

Pakollinen ruokakuva

Pakollinen kampuspalmu

Söpömykset! 

Solidaarisuutta palestiinalaisille, jotka seilaavaat BASn laivalla vapauteen.

Ihanin äitienpäivälahja ikinä, etenkin näin lapsettomalle.

Tyros ja El-Buss - banaaniviljelmiä ja uusia tuulia

Eilen uskaltauduttiin taas heti aamusta liikenteeseen kohti etelää, onneksi väsyneenä ei jaksa niin kiinnittää huomiota jatkuvaan pieneen hengenvaaran tunteeseen. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja pienen eksyilyn jälkeen löysimme tiemme El-Bussin perhekeskukseen lähellä Tyroksen kaupunkia etelä-Libanonissa. Tyros on vanha kauppakaupunki, joka muiden lähialuidenkin tapaan on vuorotellen valloitettu ja tuhottu milloin kenenkin toimesta.

Mielenkiintoinen kartta keskuksessa:
palestiinalaisten maaomistukset (vihreä) ennen Israelin valtiota suhteessa
 juutalaisten maaomistuksiin (sininen).

Perhekeskuksessa pääsin heti alkuun haastattelemaan psykologi Eliä, joka työskentelee toisen psykologin Dolly Costan kanssa leirin työmäärää jakaen. Elie huolehtii lähinnä psykologisista arvioinneista ja testauksesta - Dolly taas terapiapuolesta. Eliellä on takanaan pitkä työtausta niin kidutuksen uhrien kuin muidenkin kansalaisjärjestöjen kanssa työskentelystä, mistä on varmasti apua perhekeskuksessa työskentelyssä. Elie oli myös ensimmäinen haastattelemani psykologi, joka on parhaillaan hankkimassa lisäkoulutusta neuropsykologian saralta - mahtava havainto! Valitettavasti samalla kävi myös ilmi, että psykologien lisäkoulutus on BASissa tällä hetkellä lähinnä omasta pussista maksettavaa ja täysin omalla vastuulla - järjestöllä ei ole kuulemma varaa tätä toimintaa tukea tai järjestää.

Haastattelun myötä oli mielenkiintoista huomata, miten paljon eroja eri perhekeskusten välillä on ja miten heikosti tieto kulkee keskuksesta toiseen. Toisin kuin pohjoisessa, Elie kertoi hänellä olevan käytössään hyvä kourallinen erilaisia psykologisia testejä NEPSYstä TATiin ja WAISiin, joita hän on kvalitatiivisella tasolla tutkinut ja kuuden vuoden työkokemuksellaan soveltanut palestiinalaispopulaation tarpeisiin - useimmiten joko vain parhaiten sopivia osatestejä käyttämällä tai tuloksia skaalaamalla. Tästä jo tehdystä sovitustyöstä tai mahdollisesta hyödyntämisestä ei vain pohjoisen perheleirissä ollut mitään tietoa. Eliekin haluaisi käyttöönsä oikeaoppiset validoitut ja standardoitut testipohjat, mutta tutkimukseen käytettävien resurssien puutteesta ja etenkin psykometriikan taitajien puutteesta tämä ei ole ainakaan nykytilanteessa mahdollista.

Oli myös jännittävää kysellä, miten tilanne leirissä on muuttunut niiden kuuden vuoden aikana jonka Elie on leirissä työskennellyt. Kuulemma hänen alkaessaan työskennellä perhekeskuksessa, leirissä oli vallalla valtavia väärinkäsityksiä ja harhaluuloja psykologian saralla - ADHDsta kärsiviä lapsia pidettiin ilkeinä ja pahoina - mielenterveyden ongelmia hoidettiin lähinnä istuttamalla lapsi tuoliin, missä hänen puolestaan rukoiltiin että pahat voimat jättäisivät hänet rauhaan. Jopa koulussa ja päiväkodeissa lapsia saatettiin rangaista ankarasti mielenterveyden ongelmista johtuvista käytösongelmista. Tilanne on näistä ajoista koulutusten ja perhekeskuksen henkilökunnan valtavan työpanoksen myötä muuttunut valtavasti parempaan suuntaan, eikä psyykkisen avun hakeminen ole enää sellainen tabu kuin ennen. Kuitenkin edelleen on useita tapauksia, joissa läheiset pitävät henkilöä puhtaasti laiskana tai ilkeänä vain, koska hän kohtaa haasteita mielenterveytensä kanssa ilman vakavia näkyviä fyysisiä vammoja.

Kyselin myös siitä, mitkä ovat suurimpia haasteita pakolaispopulaation kanssa työskentelyssä. Elien mielestä varsinaiset ongelmat ja patologia on hyvin samantyyppistä kuin muuallakin, mutta erot ovat siinä kuinka haastavaa ongelmien kanssa on elää. Köyhyys, vähäinen keskustelu mielenterveyden ongelmista, jatkuva stressi ja yksityisyyden puute asettavat omat ongelmansa ahtaissa oloissa mielenterveyden ongelmien kanssa painiskeleville ihmisille. Perhekeskuksen saapuminen ja toiminta ovat auttaneet hieman näissä ongelmissa, mutta työtä on vielä hyvin paljon jäljellä.

El-Bussiin oli saapunut myös muutamia vierailijoita Britanniasta ja Yhdysvalloista, jotka olivat maassa AUBn kampuksella järjestetyn konferenssin tiimoilta. Henkilökunta oli valmistellut tämän johdosta presentaatioita tärkeimmistä toiminnoista, jotka ovat erityisiä nimenomaan El-Bussin perhekeskukselle ja joita nyt yritetään implementoida myös muihin BASn perhekeskuksiin. Esitykset olivat erittäin mielenkiintoisia ja herättivät paljon keskustelua kuulijoiden joukossa!

Eräs näistä toimintatavoista on Community based mental health model, joka tarkoittaa siirtymistä yksilön hoidosta yhteisön hoitoon. Tämän mallin myötä koko keskuksen toimintafilosofia on muuttunut ja toiminta tehostunut huomattavasti. Perhekeskus järjestää esimerkiksi Home station -tapaamisia, joissa työntekijät siirtyvät leiriin ihmisten luo tavoittaakseen myös ne henkilöt, jotka eivät perhekeskuksessa käy. Yhteisöä kannustetaan myös toimimaan itse oman hyvinvointinsa edistämiseksi, El-Bussissa toimii esimerkiksi autismispektriin diagnosoitavien ja vaikeasti kehitysvammaisten lasten äitien vertaistukiryhmä, jotka kokoontuvat viikoittain puhumaan tuntemuksistaan ja toimimaan yhdessä pienien aktiviteettien parissa. Tavoitteena on saada vanhemmista ja läheisistä itsestään potilaiden tärkein ja läheisin interventio, joilla on riittävä tietotaito ja kyky toimia heidän kanssaan kehittävästi. 

Community based mental health modeliin liittyy myös kiinteästi task shifting, josta olikin esillä varsin vaikuttava posteri viikonlopun konferenssissa. Lyhyesti task shiftingissä on kyse siitä, että eri alojen asiantuntijat kouluttavat yhteisössä työskenteleville sosiaalityöntekijöille pieniä osia omista tehtävistään, kuten helpohkon autismiseulontakyselyn tai yksinkertaisten puheen kehitystä edistävien käytännön neuvojen ohjeistamista. Varsinaista syvennettyä moniammatillista yhteistyötä siis! Täten perhekeskuksissa tapahtuva edisty ei jää vain keskuksen tasolle, vaan siirtyy myös arkipäivään. Samalla yhteisössä työskentelevät työntekijät saavat arvokasta peruskoulutusta mielenterveydestä, jonotuslistat lyhenevät, asiantuntijoiden resurssit lisääntyvät ja päästään vaikuttamaan taustalla oleviin ongelmiin koko yhteisön tasolla. Tätä mallia yritetään myös implementoida muihin perhekeskuksiin, mikä tuntuu olevan suuri haaste toteuttaa tällä hetkellä. Perhekeskukset toimivat osittain hyvinkin itsenäisesti, eivätkä ole kovinkaan innokkaita muuttamaan toimintamallejaan vaikka El-Bussissa malli toimiikin erinomaisesti.

Task shifting-posteri. Hieno!

Illan lopuksi vierailimme vielä BASn puheenjohtajan ja AUBn luennoitsijan Najlan luona Hamrassa illallisella. Paikalla oli myös hänen perhettään ja ystäviään eri puolilta lähi-itää, niin Egyptistä, Syyriasta kuin Libanonistakin. Herkullista ruokaa! Illalla juotiin viiniä, nautittiin päiväntasaajan eteläpuolelta kotoisin olevien palvelijoiden (valitettava tosiasia täällä päin maailmaa) pöytään kantamista annoksista  ja keskusteltiin Egyptin politiikasta, harmi kylläkin loppuillasta lähinnä arabiaksi jolloin täytyy myöntää että itse siirryin mentaalisen simultaanitulkkauksen puolelle itseäni viihdyttääkseni. Allekirjoittaneella on myös vielä paljon opittavaa poskisuudelmakulttuurin oikeaoppisesta tilannelukemisesta, mutta onneksi turistina voi tehdä mitä vain ilman sen suurempia tunnontuskia. Yalla, yalla!

Shatilaa ihmettelemässä

Tänään lähdettiin heti aamusta Shatilaan, joka on kaupunginosa Beirutissa Sabran vieressä. Shatilassa sijaitsee Shatilan pakolaisleirialue, jota kansoittaa noin 24 000 asukasta noin neliökilometrin alueella. Tämä on johtanut rakennusten ja kujien äärimmäiseen ahtauteen ja jatkuvaan ylöspäin rakentamiseen, mistä lopputuloksena alue on pimeä, kostea ja turvaton. Sähkö- ja vesijohdot roikkuvat vieri vieressä päiden korkeudella kujilla, joissa mahtuu kapeimmillaan liikkumaan yksi ihminen kerrallaan. Kaikille ei riitä asuntoa, joten osa ihmisistä asuu vuokratuissa huoneissa tai pahimmillaan autotalleissa. 

Haluaisin kovasti kuvata tunnelmaa Shatilassa, mutta en usko että mitkään sanat riittäisivät sitä oikeudenmukaisesti kuvaamaan. Päällimmäisin tunne oli ehkä ahtaudesta, roikkuvista sähköjohdoista ja kosteudesta johtuva ahdistus, tunne että aivan liikaa ihmisiä on aivan liian pienellä alueella. Joka puolella oli erinäisiä patenttiratkaisuja hajonneiden tilalle, vaikkapa sähkölampun päälle lampunvarjostimeksi sijoitettu vesikanisteri tai lohkeilevien seinäpintojen peittely erinäisillä kankailla. Köyhyys oli käsinkosketeltavaa.

Shatilan tunnelmaa

Shatilassa vierailimme aluksi Shatilan päiväkodissa, missä vietettiin innokkasti äitienpäivää. Libanonissa äitienpäivä on tärkeä, joka puolella ahkerasti markkinoitu juhlapyhä jota vietetään toukokuun sijaan jo maaliskuussa. Lapset olivat valmistelleet lahjoja äidilleen ja esiintyivät kauniisti tanssien ja laulaen. Lopuksi vielä jokainen lapsi yksitellen huusi äidilleen rakastavansa tätä, jonka jälkeen sai syöksyä vihdoin äitiä halailemaan. Sääliksi kävi niitä muutamaa pikkuista, joilla ei äitiä enää tai ainakaan päiväkodissa paikalla ollut kyyneleistä päätellen.

Äitienpäivälahjoja rivissä

Päiväkotivisiitin jälkeen kävimme vielä sosiaalityöntekijöiden kanssa kotivierailuilla kahdessa palestiinalaiskodissa. Molemmilla perheillä oli monialaisia ongelmia, isä oli molemmista perheistä kuollut ja äidillä oli vakavia ongelmia pärjätä köyhyydessä suuren lapsimäärän kanssa. Toisessa perheistä nuorin poika oli lisäksi kehitysvammainen, eikä lastenrattaan renkaan hajoamisen jälkeen ollut päässyt kahteen kuukauteen ulkoilmaan ulos asunnosta. Oli mukavaa kuitenkin huomata, miten paljon perheet panostavat kotien sisustukseen ja pieniin yksityiskohtiin pystyäkseen luomaan muuten ankeahkosta asunnosta mukavin mahdollinen turvasatama leirin keskellä. Lapset olivat molemmissa perheissä hymyileviä ja aurinkoisia, kertoen mielellään koulustaan ja elämästään leirissä.

Juhlapäivät ovat tärkeitä niin lapsille kuin aikuisillekin

Kävimme tänään myös Shatilan leirin käsityökeskuksessa, jossa leirissä asuvat naiset myyvät tekemiään ristipistotöitä elantoaan turvatakseen. Aivan ihania käsitöitä! Mukaan tarttui niin vaatetta kuin kirjanmerkkiäkin, todella kauniita ja vaivalla tehtyjä jok'ikinen. Kansainväliset kansalaisjärjestöt tilaavat usein myös näitä käsitöitä myytäväksi ulkomaille, Shatilan käsitöitä Suomessa jälleenmyy esimerkiksi Zonta-kerho. On hienoa, että tällaisten järjestelyjen avulla on mahdollista hankkia elantoa Libanonin kaltaisten tiukkojen työskentelyrajoitusten viidakossa.

Huomenna on vuorossa matka jälleen etelään, Tyyroksen kaupunkiin ja El-Bussin pakolaisleiriin. Toivoa sopii, että liikenne on meille tälläkin kerralla suotuisa!

Psykoterapiaa ja yliopistokampusta

Aamupäivän vietin tänään Beirutin perhekeskuksessa psykologi Liliane Younesin työtä seuraten. Asiakkaat olivat 4-6 vuotiaita lapsia, joilla oli vaihtelevia ongelmia useimmiten koulussa pärjäämisen, keskittymisen, väkivaltaisen perhetaustan tai sosiaalisten taitojen kanssa. Liliane työskenteli ihailtavan tehokkaasti, pitäen lapsen huomion keskipisteenä koko tapaamisen ajan. Vaikka tilassa esiintyi paljon häiriötekijöitä, kuten puhelimen soimista ja oven satunnaista avaamista piti psykologi ammattitaitoisesti tilanteen hallussaan ja säilytti lapsella tunteen siitä, että nyt on hänen hetkensä - aikuinen kuuntelee häntä tässä ja nyt.

Oli ihanaa nähdä, miten selvästi lapset halusivat olla vastaanotolla ja nauttivat yhteisestä työskentelystä palapelien tai instrumenttien merkeissä. Tunnelma oli lämmin ja vuorovaikutuksellinen, lapsi haluaa selvästi apua ja aikuinen haluaa lasta auttaa. Lasta ei myöskään pakoteta mihinkään, vaan edetään yhteisymmärryksessä ja lapsen ehdoilla. Merkittävä ero työskentelyssä pohjoismaihin verrattuna lienee lähinnä paperitöiden puute, kirjauksia tehdään kahden-kolmen potilaan välein eikä potilaiden välissä ole lainkaan aikaa plärätä papereita tai valmistautua tapaamiseen. Psykologi muistaa henkilökohtaisesti kaikki asiakkaansa ja heidän tilanteensa, mitään liukuhihnatyöskentelyä ei ole.

Sain myös tilaisuuden seurata psykomotorisen terapeutin työskentelyä, millaista Suomessa ei ainakaan tietääkseni olekaan. Psykomotorisessa terapiassa pyritään lapsilähtöisesti helpottamaan lapsen ongelmia esimerkiksi keskittymisen, itsetunnon, lukemisen tai rentoutumisen kanssa motorisin keinoin erilaisten leikkien ja harjoitusten varjolla. Samalla hiotaan ongelmia hienomotoriikan, kehonkuvan, karkeamotoriikan tai vaikkapa tähtäämisen kanssa. Avainasemassa on järjestelmällisyyden tunteen tuominen kaoottiseen leirielämään: vain yhdellä lelulla leikitään kerrallaan, aiempi lelu siivotaan takaisin paikalleen, terapia-aktiviteetit sovitaan yhdessä istunnon aluksi ja lopuksi muistellaan mitä sillä kerralla on saatu aikaiseksi.  

Tapaus jota seurasin, oli pieni poika jonka on vaikeaa keskittyä yhteen asiaan ja ymmärtää lukuja käsitteinä. Poikaa on pahoinpidelty pahoin lapsena, eikä isää ollut näkynyt kuvioissa useampaan vuoteen pojan ollessa pieni. Terapiassa poika ensin piirsi sekavia piirustuksia, jotka hän leikkasi paloiksi tai tuhosi muunlaisin keinoin. Terapeutin kanssa harjoiteltiin keskittymään järjestelmällisyyteen ja yhteen asiaan kerrallaan, piirtämällä tehtävät aktiviteetit kuviksi ja kääntämällä ympäri harjoituksen ollessa ohi. Sekavat, leikellyt piirustukset teipattiin takaisin yhteen ja nidottiin kuntoon, eikä poika enää lopulta halunnutkaan leikata piirtämiään kuvia paloiksi. Oma nimi on pojalle erityisen tärkeä, jonka hän haluaa aina kehystää piirustuksen yläreunaan - ehkä tavallaan omaa identiteettiään esiin tuodakseen. Yksi pojan lempiharjoituksia on kuuleman mukaan rentoutuminen, jossa saa maata hiljaa huoneessa selällään rauhallisen musiikin soidessa ja terapeutti painelee käsiä ja jalkoja hierontapallolla. Terapiassa myös opetellaan erilaisia toimintamalleja ja muistisääntöjä lapselle, jotka helpottavat haasteiden kanssa elämistä - esimerkkinä seuraamallani kerralla terapeutti opetti pojalle että numero kuusi on lihava ala- eikä yläpuolelta.

Iltapäivästä pääsin tänään pyörimään konferenssin merkeissä American University of Beirutin kampuksella, joka on viimeisen päälle upea paikka. Alue on täynnä vanhoja kauniita kivirakennuksia palmupuiden katveessa, vietin pitkän tovin keskellä sijaitsevalla nurmikentällä ihan vaan lojuen  ja lämpimästä kevätauringosta nauttien. Järjestin itselleni ekskursion myös yliopiston kirjastoon ja keskusaukiolle paikallisilta opiskelijoilta tietoja kysellen. Meri on aivan vieressä ja tuoksuu kampukselle saakka. 

Kampuksella vierailin Lancet Palestinian Health Alliance - konferenssissa tutustumassa postereihin ja muutamaa esitystä auditoriossa kuuntelemassa. Postereita oli laidasta laitaan niin lääketieteen, psykologian kuin monen muunkin tieteenalan saralta. On uskomatonta, miten vähän politiikassa ja suurissa päättävissä piireissä näistä asioista välitetään kun vertaa siihen, miten paljon tutkimusta sodan ja köyhyyden aiheuttamista fyysisistä ja psyykkisistä vammoista on jo olemassa ja kehittyy koko ajan. 

Esimerkkiposteri konferenssista

Illalla vielä Beit Atfal Assumoudin musiikki- ja tanssiryhmät esiintyivät konferenssiväelle yliopiston pihalla. Meinasi itsellä ja itse kullakin tulla tippa linssiin, kun perinteisiin asuihin pukeutuneet  nauravaiset palestiinalaislapset esiintyivät suoraan sydämestä soittaen ja laulaen niin modernia kuin klassista musiikkia esittäen. Tunteellisin konsertti mihin olen ikinä päässyt osallistumaan. Lapset esittivät myös perinteistä dabke-tanssia, joka muistuttaa varsin paljon muita lähi-idän alueen rytmisiä kansantansseja. Rytmillä ja hyvällä ryhdillä on tanssissa tärkeä osuus, leveää hymyä unohtamatta.

#konsertti

Matkalla pohjoisessa

Tänään vierailimme pohjois-Libanonissa Beddawin ja Nahr el-Baredin alueella. Matkalla leireihin ajoimme halki Tripolin, joka kärsii Libanonin toiseksi suurimpana kaupunkina vakavasta köyhyydestä, hallinnon heikkoudesta sekä sisäisistä poliittisista ja uskonnollista kiistoista. Joka puolella näkyi hätäisesti laastilla korjattuja luodinreikiä, pommien jäljiltä kasaan kursittuja taloja ja rikottuja ikkunoita. Kuulemma välillä kaupungin halki kulkeva katu suljetaan kiistelevien ryhmien ammuskellessa toisiaan tien yli. Osa taloista lojui kadun varsilla tyhjillään, asuinkelvottomina oudosti silmään pistäen siistien säästyneiden rakennusten välissä. Syyrian rajalle vievä tie näytti vilkkaasti liikennöidyltä -  toisaalta matkan varrella on vielä useita asuinalueita ennen raja-aluetta.

Keskuksissa vieraillessa ja henkilökuntaa tavatessa oma arvostus sosiaalityöntekijöitä kohtaan on kohonnut aivan pilviin. Libanonissa sosiaalityöntekijät ovat palapelin tärkein palanen - selkäranka, jota ilman mikään sosiaali- ja mielenterveystyö ei olisi mahdollista. Sosiaalityöntekijät toimivat yhteistyössä kaikkien muiden tiimin toimijoiden kanssa ja kohtaavat leirin asukkaiden arjen päivästä päivään. Useimmiten ainoat kokopäiväisesti palkatut työntekijät ovatkin juuri sosiaalityöntekijöitä, jotka tekevät muun muassa kotivierailuja, mahdollistavat aktiviteetteja perhekeskuksissa ja seuraavat aktiivisesti perhekeskuksen asiakkaiden elämää. Työpanos on valtava.

Päiväkotireppuja rivissä!

Nahr el-Baredin perhekeskuksesta mieleen jäi erityisesti päiväkoti, jossa vierailimme viemässä tuliaisia ja seuraamassa toimintaa. Tilat olivat tarkoitukseensa oikein sopivat ja hyväkuntoiset, etenkin lahjoitusrahoilla rakennettu hammasklinikka ja musiikkiterapiahuone. Olisi kovasti tehnyt mieli napata muutama kadunvarrella leikkivä lapsi mukaan Suomeen - varmasti nyt joltain keskiluokkaa varakkaammalta elämäänsä kyllästyneeltä perheenisältä löytyisi varat varmistamaan turvallinen ja huoleton elämä kaukana aseista ja pommitetuista taloista. Eräs äiti, jonka kanssa keskustelimme oli ollut seitsemän lähes peräkkäistä vuotta raskaana. Aviomies on vakavasti sairas, eikä pysty enää kävelemään, joten äiti hoitaa kaikki seitsemän kouluikäistä lastaan yksin. Ei todellakaan mikään latteäiti!

Keskuksissa vieraillessa on huomannut musiikin, kuvaamataidon, teatterin ja tanssin tärkeän merkityksen vaikeissa olosuhteissa. Kaikissa keskuksissa on kerhotoimintaa ja terapiaa luovissa muodoissaan ja henkilökunnan mukaan lapsista näkee kuinka ne nauttivat ja ovat vähemmän stressaantuneita näissä aktiviteeteissa. Varsinkin teatterisali ja musiikkiterapiahuoneet olivat niin hienoja, että olisi itsekin tehnyt mieli jäädä vähän soittelemaan! Leikki on tärkeää niin lapselle kuin aikuiselle, on äärimmäisen hienoa että perhekeskukset pyrkivät pitämään kiinni edes pienistä hetkistä jolloin leirin lapset pääsevät toteuttamaan itseään kodin ulkopuolella.

Marja päiväkotikummilastaan Ayaa moikkaamassa. 

Juttelimme perhekeskuksessa tuokion muun henkilökunnan lisäksi psykologi Layal Rahalin kanssa. Layal kokee työnsä intohimokseen, parasta työssä ovat kuuleman mukaan pienet asiat joiden avulla voidaan muuttaa ihmisten elämää valtavasti. Layan kertoikin eräästä perheestä, jonka tytär ei ollut puhunut sanaakaan ennen perhekeskukseen tuloa, missä saatiin äitipuoli vihdoin ymmärtämään että tytärpuolta voi kohdella inhimillisesti vaikkei tätä suoranaisesti rakastakaan. Näiden pienten seikkojen avulla tytär kehittyi silmissä ja on nyt varsin valoinen ja ystävällinen lapsi. Layal kommentoi myös varsin osuvasti, että eihän nyt kukaan psykologiksi edes halua ilman mitään kutsumusta alaa kohtaan.

Keskustelimme myös hetken psykologin käytössä olevista testeistä, joita Nahr el-Baredissa on vain yksi: WISC-IV. Ongelmana testien kanssa on populaation erityislaatuisuus, palestiinalaisille tai ylipäänsä edes pakolaisille normitettuja aineistoja ei ole eivätkä monet testit sinälläänkään sovellu kyseiseen populaatioon - on järjetöntä kysyä kuka on Pakistanin presidentti pakolaislapselta, joka ei välttämättä ole koskaan käynyt koulua. Jopa leirin ainoa käytössä oleva testipatteristo on Layalin mukaan tulkinnanvarainen, leireissä koettu valtava stressi ja köyhyys laskevat varmasti tuloksia populaation tasolla joten heikkolahjaisia näyttää olevan suurempi määrä kuin todellisuudessa onkaan. Vaikka resursseja ja rahaa testien hankintaan olisi loputtomasti, ei ongelma sillä kuitenkaan ratkeaisi. Ilman huolellista tutkimustyötä: paikalliseen kulttuuriin sovitusta ja aineiston normitusta ei testien olemassaolosta olisi hyötyä vaan enemmänkin haittaa pakolaisleirin psykologille.

Perhekeskuksen jälkeen vierailimme itse pakolaisleirissä, jota rakennetaan hitaasti mutta varmasti asunto kerrallaan.  Leiri on sanana hieman harhaanjohtava, sillä kaikki pitkäaikaiset pakolaisleirit ovat jo pitkään olleet enemmänkin asuinalueita kerrostaloineen, kauppoineen, sähköjohtoineen ja kapeine kujineen. Nahr el-Baredissa kadut on leventyneet jälleenrakennuksen myötä, mutta nyt asuntojen ongelmina ovat paikallisten mukaan huolimaton rakentaminen, mikä johtaa vesivahinkoihin ja homeongelmiin jopa vasta valmistuneissa asunnoissa. Vierailimme pikaisesti erään sosiaalityöntekijän äidin kotona, mikä oli asuntona siisti ja miellyttävä - vaikkakin paikalliset perhekoot huomioon ottaen varmasti useille perheille liian ahdas. Miettiessä kaikkia niitä slummeja maailmassa, joita ei ole mitään aikomustakaan jälleenrakentaa yhtään kenenkään avustuksella paikallisten UNRWA:sta napiseminen herätti allekirjoittaneessa lähinnä ärsyyntyneisyyden tunteita - mutta toisaalta jos joku päättäisi pommittaa Helsingin maan tasalle saattaisin itsekin oikeudenmukaisuuden tunnoissa vaatia täydellistä jälleenrakennusta aivan keneltä vaan,  vaikka se olisikin ihmisten ja valtioiden hyväntekeväisyysrahoilla hankittua.

Mikään toiminta pakolaisleireissä ei olisi täysin mahdollista ilman kansalaisjärjestöjen aktiivisia toimijoita ja lahjoittajia ympäri maailmaa. Myös Psykologien Sosiaalisen Vastuun vapaaehtoiset avustuskummit mahdollistavat usean palestiinalaislapsen pääsyn päiväkotiin kaduilta pyörimästä. Kymmenellä eurolla kuussa lapsi pääsee kerhojen ja päiväkodin piiriin leikkimään ja viettämään lapsen elämää - saman verran kuin Spotifyn kuukausimaksu. Lisätietoa avustuskummitoiminnasta ja myös mahdollisista kertalahjoituksista löytyy osoitteesta http://vastuu.fi/main/index.php?pp=11&pr=2. Päiväkotitoiminnan lisäksi ylipäänsä Libanonin palestiinalaisten tilanteesta ja hankematkasta kiinnostuneille on myös tarjolla ensi viikolla selostustilaisuus Kirjasto 10:ssä - ohessa vielä lopuksi mainos tapahtumasta. Tervetuloa kuuntelemaan!

Libanonin kansalaisjärjestöistä

Ajattelin tällä kertaa kertoa hieman ainakin omasta mielestäni tärkeimmän palestiinalaisavustusjärjestön Beit Atfal Assumoudin eli BASn toiminnasta. BAS perustettiin noin 40 vuotta sitten tarjoamaan turvaa hyökkäyksen alla olevasta Tal el-Zaatarin pakolaisleiristä evakuoiduille lapsille, jotka olivat menettäneet hyökkäyksissä toisen tai molemmat vanhemmistaan. Lapset sijoitettiin Sabraan erääseen taloon ja Beit Atfal Assumoud tarkoittaakin arabiaksi kestävyyden lasten taloa.

Ajatuksia herättävä aamupäiväkeskustelu palestiinalaisalueiden ja lähi-idän tilanteesta

Beit Atfal Assumoudin virallinen järjestäytyminen alkaa Sabran ja Shatilan verilöylystä, jota kuvatessaan japanilainen journalisti Ryuichi Hirokawa teki kuuluisaksi maailmalle niin itsensä kuin palestiinalaisten tilanteen. Mediakohun myötä ulkomaiset lahjoittajat ja avustusjärjestöt kiinnostuivat Libanonista ja sponsoritoiminta saatiin kunnolla toimintaan. Järjestö ei pitänyt siitä, että ulkomaille pakolaiseksi sijoitetut lapset erotettiin usein vanhemmistaan ja sisaruksistaan byrokratian rattaissa ja pyrki estämään tätä turvaamalla sen sijaan apua ja turvaa pakolaisille Libanonin puolella.

Rauhallisempien aikojen saavuttua BAS on laajentunut huolehtimaan pelkkien lasten sijasta koko elämänkaaresta päiväkotitoiminnan, perheneuvolapalveluiden, monipuolisen kerhotoiminnan, koulupudokasohjelmien ja vanhuskummitoiminnan myötä. Työntekijät pyritään löytämään mahdollisuuksien mukaan oman yhteisön sisältä työpaikkoja tarjotakseen, vaikkakin esimerkiksi asiantuntijat työskentelevätkin vain puolipäiväisesti ilmeisesti rahanpuutteesta johtuen.

Järjestö toimii laajasti yhteistyössä niin kotimaisten kuin ulkomaalaistenkin kansalaisjärjestöjen kanssa. PSVn kanssa yhteistä toimintaa on esimerkiksi MSN-projekti, joka tarjoaa tukea ja koulutusta lapsille joilla on monialaisia kognitiivisia vaikeuksia. Suomen lisäksi projektissa on mukana myös muita maita, joiden yhtenäisellä avulla puolisen sataa sitä tarvitsevaa lasta on päässyt erityiskouluun ja saanut tarvitsemansa avun.

Projektikoordinaattori kertoi meille toimenpiteistä, millä pyritään vähentämään ryhmien välisiä jännitteitä ja mahdollisia tulevia konflikteja. Tärkeässä osassa on vertaiskasvatus, jossa nuoret itse opettavat toisille nuorille tärkeitä asioita kuten seksuaalikasvatusta. Toinen metodi on pakolaisten vieminen retkille pois leirin sisältä, vierailemaan ulkopuolelle vaikkapa piknikille tai käymään kristittyjen korttelien kirkossa. Tällainen kokemus on molemmille osapuolille rikas ja valaiseva, kummankin ryhmän useimmiten ollessa muurin takana toisiltaan näkymättömissä. Koordinaattori kertoi, että heidän omassa muslimiperheessäänkin oli joulukuusi ja vanhempi sisko on naimisissa kristityn kanssa - uskontojen välinen ymmärrys ja vuoropuhe ei ole keneltäkään pois - päinvastoin! Tämä on monille hyvin vaikeaa ymmärtää, pelätään että avoin keskustelu altistaa käännynnäisyydelle - tai että keskustelukumppani on sosiaalisen statuksensa vuoksi vain jotenkin yleismaailmallisesti halveksittava ja alempiarvoinen.

Kuten usein laadullisessa tutkimuksessakin, nimien asettaminen asioiden päälle ja yletön luokittelu menettää aina paljon olennaista informaatiota. Keskustelun pohjalta iso osa myös palestiinalaisaluiden ja lähi-idän ongelmista johtuu luokittelusta: on shiioja, sunneja, kristittyjä, palestiinalaisia ja libanonilaisia. Tuntematon pelottaa, ryhmät ovat jo sinällään sisäisesti hajanaisia eivätkä tunne toisiaan riittävästi. Nuoret tytöt peittävät kasvonsa, koska joku heitä suurempi ulkopuolinen taho kertoo että niin pitää tehdä vaikka se ei itsestä hyvästä tuntuisikaan. Ylipäänsä valitettavasti etenkin islamilaisilla ääriryhmillä on rahaa ja naisia, mikä on äärimmäisen houkuttelevaa nuorille miehille. Kun miettii nuoria pojankloppeja märissä ylikansoitetuissa asunnoissa vailla töitä, koulutusta ja tulevaisuutta ei voi heitä rationaalisesti syyttää siitä että lupaukset rahasta ja kolmesta nuoresta neitsytvaimosta voivat kuulostaa houkuttelevilta.

Ajat ovat kiristyneet jälleen: Israel etelässä, Hizbollah ja poliittiset kiistat sisämaassa, Daesh toisella rajalla. Monet muuttavat maasta ja jopa palestiinalaisleireissä elävät maksavat huikeita lähinnä huumekaupalla ja aseiden salakuljetuksella tienattuja summia, että pääsevät salakuljettamaan itsensä maasta kohti Eurooppaa sisällissodan pelossa. Ikävä kyllä monen matka päättyy ennen aikojaan päätähuimaavan summan maksettuaan hukkumalla pienellä paatilla välimereen, mutta ihmisten hätä epätietoisuuden keskellä on erittäin inhimillistä ja ymmärrettävää. 

Keskustelun lopputulemana voi todeta ihmiskunnan vajavaisuuden ymmärtää kuuluvansa yhteen samaan suureen entiteettiin, ihmisyyteen. Luokittelu, rajoitukset ja ääriliikkeet heikentävät ihmisyyttä, kun taas aktiivinen vuoropuhelu ja sen myötä aiheettomien pelkojen hälveneminen ja yhteenkuuluvuuden tunne taas lisäävät sen tunnetta. Toinen päällimmäiseksi noussut tunne oli epätietoisuuden tiedostaminen, elämää Libanonissa eletään päivä kerrallaan. Kansalaisjärjestöillä ei ole evakuointisuunnitelmaa sisällissodan syttyessä.

Etelän hetelmiä

Tänään lähdimme aikaisin aamusta autolla NORWACn eli Norwegian Aid Committeen Kristilin ja NISCVT:n Lilianen kanssa kohti eteläistä Saidaa. NORWAC on PSV:n tapaan kansalaisjärjestö, joka toimii Libanonissa ja palestiinalaisalueilla avun turvaamiseksi ja hyvinvoinnnin kehittämiseksi. 

Saidan perheneuvola sijaitsee pakolaisleirin ulkopuolella pienen kävelymatkan päässä Ain al-Hilwehin pakolaisleiristä, joka on suurin leireistä kansoittaen yli 120 000 pakolaista syyrialaiset mukaanlaskettuna. Itse leiriin meillä ei turvallisuustilanteen ja levottomuuksien vuoksi ollut asiaa, mutta tapasimme paikallisia palestiinalaisia perheneuvolan tiloissa. 

Saida on kaupunkina konservatiivisempi kuin Beirut tai Tyre. Naiset käyttävät laajalti huivia tai burkhaa. Perheneuvolan johtajan mukaan kuitenkin itsensä täysin peittäviä naisia kohdellaan nuivasti ja epäluuloisesti, etenkin rikollismiesten usein pyrkiessä leireistä turvapaikkaa hakemaan naiseksi pukeutuneena. Syyriasta Libanoniin paenneet palestiinalaiset ovat tyypillisesti Libanonin palestiinalaisia konservatiiivisempia, joten tämä kärjistää ryhmien välisiä jännitteitä entisestään. Leireillä on myös ongelmia toiseen suuntaan äärikonservatiivisten Syyriasta tulleiden palestiinalaismiesten kanssa, jotka taas kokevat päät paljaana kulkevat naiset halveksuttavina ja alempiarvoisena heidän mielestään oikein pukeutuneisiin naisiin verrattuna. 

Muita tästä kahtiajaottelusta seuraavia ongelmia ovat syyrialaisnaisten käyttö kakkosvaimoina libanonilaismiehille, perheväkivalta ja monimutkaiset perhesuhteet ryhmien välillä. Tytöt halutaan naittaa nuorena ongelmien estämiseksi ja turvallisuudentunteen lisäämiseksi mieluiten lähisukulaisilleen, mistä seuraa ongelmia niin geneettisten sairauksien kuin stressaantuneiden aivan liian nuorien vanhempien koetessa olevansa kykenemättömiä pärjäämään pienten lapsiensa ja resurssien riittämättömyyden kanssa. Eräs perhekeskuksen asiakkaana oleva nuori nainen kertoi onnellisena hymy huulillaan lapsensa puheongelmien edistyneen paljon hoidon myötä sen jälkeen, kun lapsen isä ammuttiin kuoliaaksi lapsen edessä muutama vuosi takaperin. 

Haastattelin perhekeskuksessa psykologi Dima Saadia tämän työstä ja menetelmistä. Dima on työskennellyt kaksi vuotta perhekeskuksessa, tarjoten sekä terapiaa että psykologisia arviointeja. Tapaukset ovat rankkoja, komorbiditeetti(sairauksien kasaantuminen) yleistä ja asiakkaita yli kapasiteetin. Työ on kuitenkin Diman mukaan mielenkiintoista ja motivoivaa, apua pääsee tarjoamaan juuri niille henkilöille joilla tarve siihen on suurin. Vapaa-aikanaan Dima harrasti ennen lenkkeilyä pitääkseen huolta omasta mielenterveydestään, mutta on päätynyt nyttemmin kokeilemaan myös meditaatiota vahvistaakseen itseään. 

Kokonaisuudessaan yllätyin hieman siitä, miten paljon pakolaisleiripsykologin työ muistuttaa suomalaista psykologin työtä. Merkittävimmät erot tuntuivat olevan lähinnä suurempi potilasmäärä (noin kahdeksan potilasta päivässä), lyhyempi tapaamisen kesto (terapia 45min, arviointi noin tunnin) ja vähäinen työntekijämäärä (yksi psykologi vastaa leirin kaikista 3-18 vuotiaista). Psykoanalyyttinen näkökulma on maan keskeisin lähestysmistapa, joten kaikki terapia on pitkäkestoista parhaimmillaan jopa vuoden kestävää psykoterapiaa. Suomen tapaan perhekeskuksessa käytetään moniammatillista lähestysmismallia (useimmiten psykiatri, psykomotorinen terapeutti, puheterapeutti, psykologi ja sosiaalityöntekijä) pyrkien ottamaan koko perheen tarpeet huomioon. Isät ovat kuitenkin perhekeskuksen henkilökunnan mukaan haluttomia osallistumaan terapiaan, joten käytännössä usein hoidetaan vain lapsia äiteineen tai pelkkiä lapsia ilman vanhempiaan.

Psykologi Dima Saadia haastattelemassa

Tapasimme haastattelun jälkeen Syyriasta paenneita lastensa kanssa vastaanottoa odottavia pakolaisnaisia, jotka kertoivat yllättävän avoimesti tulkin välityksellä tilanteistaan ja siitä miksi ovat perheneuvolan vastaanotolle tulleet. Yleisimmät ongelmat koskivat jo Dimankin aiemmin mainitsemia sotatraumoja, perheväkivaltaa, ylivilkkautta, oppimisvaikeuksia, puhevaikeuksia ja kehitysviivästymiä. 

Vierailimme päivän aikana myös libanonilaisen kansalaisjärjestön Saad Marouf Instituutin tiloissa ja NORWACn tukemassa sairaalassa ja sairaalakirjastossa. NORWAC pyrkii lennättämään erään seitsenvuotiaan tarkka-ampujan luodin selkäytimeensä saaneen tytön Osloon leikkaushoitoon paikallisen sairaalan ollessa kykenemätön tapausta hoitamaan. Vyötäröstä alaspäin halvaantuneella tytöllä ei tosin sen jälkeen olisi tulehtumisvaaran ja ilmeisesti myös lakipykälien takia takaisin Libanoniin asiaa, vaan hän jäisi loppuiäkseen pakolaiseksi Norjaan vailla perhettään. Saad Marouf Instituutti taas tarjoaa koulupudokkaille ja muille tarvitseville paikan, missä saada tukiopetusta ja muun muassa puhtaita vaatteita. Saad Marouf on myös ainoita kansalaisjärjestöjä, jotka ottavat vastaan henkilökortittomia pakolaisia tarjoten apua kaikille sitä tarvitseville sosiaalisesta statuksesta riippumatta. Tälläkin kertaa, kuten kaikkien järjestöjen tapaamisissa tähän mennessä yhteiseksi tekijäksi on noussut rahoituksen puute, etenkin kun jopa virallisesti pakolaistilanteesta lain mukaan vastuussa oleva UNRWA jättää rahanpuutteessaan useat ihmisjoukot yhtäkkiä kokonaan vaille tukea - itsenäisten kansalaisjärjestöjen hyväntahtoisuuden ja lahjoitusten piiriin.

Tyypillistä sähkötyötä Saidassa

Henkilöllisyystodistuksista. Pakolaisleireissä on paljon Syyriasta paenneita, joiden henkilökortti on joko vanhentunut tai sitä ei ole pitkään aikaan ollutkaan. Suurin osa jopa hyväntekeväisyysjärjestön tarjoamista palveluista  ovat  kuitenkin henkilökortin piirissä, eikä ilman henkilökorttia leirin ulkopuolelle tai takaisin leiriin edes pääse liikkumaan. Jos armeijan tarkastuspisteellä jää kiinni ilman voimassaolevaa henkilökorttia, seurauksena on välitön palautus Syyriaan. Käytännössä siis Syyrian palestiinalaispakolaisia kohdellaan paikoin turisteina, jotka voidaan käsittämättömästi lähettää takaisin Damaskokseen tai Daeshin hallitsemille aluille hakemaan uutta henkilökorttiaan. Lopputuloksena ovat lukuisat leirissä oman kodin seinien sisällä usean muun perheen kanssa piileskelevät äärimmilleen stressatut ihmiset, jotka eivät poistu ulos kodistaan karkotuksen pelossa vailla pääsyä kouluun tai sairaanhoidon piiriin.

Lopuksi kävimme kävelyllä Saidan vanhassakaupungissa. Vanhakaupunki on kaunis, kaupungin turisteja varten ulkopuolelta kaunistama alue, joka kuitenkin Saad Maroufin vastaavan työntekijän mukaan on kauniin ulkokuoren sisältä köyhä, märkä, pimeä, kylmä ja sairauksia täynnä. Köyhät kansalaiset asuvat ahtaiden katujen ja roikkuvien sähköjohtojen varrella ulkoapäin siisteiksi remontoiduissa röttelöissään hyväntekeväisyysapuun nojaten. 

Turisteja houkutellakseen tulee olla myös jotain nähtävää, kuten saippuamuseo jossa vierailimme matkalla syömään. Saippuapalan tulee tuhkan keittämisen, oliiviöljyyn sekoittamisen, leimaamisen ja leikkaamisen jälkeen kuivua yli kuukauden ilmavana pyramidina ennen kuin se on käyttövalmis. Tämä lukeutuu faktoihin, joita en olettanut harjoittelun aikana oppivani. 

Vanhassakaupungissa kävellessä tajusi jälleen, että banaanit kasvavat oikeasti kiinni rungossaan ja appelsiineillakin on lehdet kuten omenoilla. Muita jännittäviä näkyjä olivat vielä raat vihreät mantelit, joita syödään välipalana. Raaka manteli dipataan suolapussissa ja syödään sinällään, ei ihan mantelilta maistunut mutta olihan se hyvää. Jännittävää olivat myös kadulla myytävät kanelipuun kuoret sählymailan mittaisina paloina, ei säälittävinä pikku puurotankoina kuten kotopuolessa.  

Liikenne on edelleen pelottavaa. Moottoritiellä saattaa tulla autoja vastaan väärään suuntaan eikä minkään näköistä risteyssuunnittelua ole. Ihmiset ajavat järjettömästi ohitellen kahden kaistan keskellä huikeilla nopeuksilla saadakseen lisää tilaa ja varmistaakseen pääsynsä nopeiten perille. Ironista kyllä, tästä ajotyylistä aiheutuvat liikenneruuhkat ovat yleisiä romuuntuneiden autojen ja ikävä kyllä joskus myös henkilövahinkojen siivoilusta johtuen. Hevosella olisit jo perillä.

Saippuamuseon kyljessä olevasta huumaavaan hyväntuoksuisesta saippuamyymälästä mukaan tarttui kylpysuolaa, joten illan lopuksi aion suunnitella rentouttavaa ruusukylpyä hotellin kylpyammeessa rauhallisen musiikin säestämänä!

Perillä Beirutissa

Pitkällisen Istanbulin kautta kiertäneen reissun jälkeen saavuin vihdoin tänään aamulla Beirutiin ja pääsin hyvin ansaituille lyhyehköille yöunosille. Seuraavana olikin aamupalan jälkeen vuorossa jännittävä taksimatka Beirutin perheneuvolaan, jossa tapasimme Liliane Younesin ja kanssa muita perheneuvolan työntekijöitä. Liliane koordinoi kaikkia viittä BAS:n perheneuvolaa Libanonissa (Beirut, Beddawi, Nahr el-Bared, Saida, Tyre) ja pyrkii parhaansa mukaan huolehtimaan niiden toiminnasta. 

Kävimme tänään myös tapaamassa WHO:n eli World Health Organisationin Libanonin haaran tärkeää ihmistä (National Professional Officer) ja toista WHO:n melko tärkeää (Public Health Officer) ihmistä. Melko tärkeä ihminen oli hieman yllättävästi pohjakoulutukseltaan psykologi, joka koordinoi ja monitoroi omalta osaltaan Libanonin mielenterveyspalveluihin liittyvää koulutusta, sen tarvetta ja toimijoita kuten UNRWA:a. Libanonissa WHO ei itse toimi palveluntarjoajana, vaan lähinnä kääntää ja sovittaa oppaita ja koulutuksia maahan ja kulttuuriin sopiviksi. 

Sirkku Kivistö ja Liliane Younes WHO:n tapaamisessa

Loppupäivästä kävimme vielä BAS:n pääkonttorilla perheneuvolan vieressä, missä tapasimme työntekijöitä ja keskustelimme muun muassa kummitoiminnan mahdollisia ei-toivottuja sivuvaikutuksia kartoittavan kyselyn tuloksia. Suomessa ja monessa muussa länsimaassa koetaan usein, että kehitysavun tulisi olla pelkkää rahaa ilman tunteita tai sitoomuksia riippuvuuden tunteen ehkäisemiseksi, mutta toteutetun kyselyn pohjalta suurin osa paikan päällä työskentelevistä sosiaalityöntekijöistä kokee että sponsorin ja kummilapsen välinen yhteydenpito ja kommunikointi - henkinen sponsorointi - on myös erittäin tärkeää kummitettaville eikä liian suuri rasite sosiaalityöntekijälle.

Liikenne täällä on kuumottavaa. Mopoilla keulitaan ilman kypärää vilkkaiden risteysten seassa, suojateitä tai nopeusrajoituksia ei ole. Isoimmat autot menevät ensin, sitten pienemmät autot - paitsi jos pieni auto on kyllin nopea ja uhkarohkea niinkuin se usein myös on. Turvavöitä ei liiemmin käytetä tai edes autoissa ole.

Myös harjoitteluohjelma alkaa olla suurinpiirtein kasassa! Tulen seuraamaan useampana päivänä Beirutin perheneuvolan työntekijöitä, mutta muissakin kaupungeissa vieraillaan. Huomenna mennään etelään Saidan kaupunkiin tutustumaan paikalliseen perhekeskukseen ja työntekijöihin heti aamusta.

Lisäksi torstaina on tarkoitus vierailla pohjoisessa, Nahr el-Baredin ja Beddawin leireissä. Nahr el-Bared on noin 30 000 pakolaisen asuttama leiri noin 16 km Tripolista pohjoiseen. Kyseinen leiri tuhoutui lähes täysin vuoden 2007 konfliktissa, mutta on nyttemmin pitkälti jälleenrakennettu uudelleen, joskin kuuleman mukaan hieman huonompaan kuntoon kuin ennen. 

Loppuviikosta järjestetään myös Lancet Palestinian Health Alliancen kaksipäiväinen kongressi, jonne myös me pienen retkikuntamme kanssa osallistumme ainakin toiseksi päiväksi. Ohjelmaa en vielä ole tarkemmin nähnyt, mutta jo ihan yliopiston näkeminen on varmasti mielenkiintoista.

Asun harjoittelun ajan hotelli Mayflowerissa, joka on miellyttävä pitkän historian ja herkullisen aamupalapöydän omaava hotelli Beirutin keskustassa Hamran alueella. Rukouskutsu kuuluu tälläkin hetkellä, parvekkeen ovea ei pysty lukitsemaan ja liikenteen melu on melko huumaavaa. Kävelymatkan etäisyydellä on sivistyksen ensimerkit, kuten Starbucks ja H&M.

Kaupunkina Beirut vaikuttaa vilkkaalta, valoisalta ja eloisalta. Ihmiset ovat suurimmaksi osaksi puheliaita ja aurinkoisia, sekä hyvin vaihtelevan näköisiä. Huivia käytetään ja ei käytetä, hieman asuinalueiden mukaan vaihdellen.

Lämpötila täällä on miellyttävät parisenkymmentä astetta, eli siis hieman lämpimämpää kuin Suomessa. 

Tunnelmia ennen matkaa

Opiskeltuani psykologiaa Helsingin yliopistolla kolme vuotta olen päässyt osallistumaan useisiin tilanteisiin perehtymään psykologien erilaisiin työympäristöihin - mutta tämä on erikoisin ekskursio mihin olen tähän mennessä päätynyt. Muutamia vuosia sitten opintosuunnitelmaan tuli uutena opintojaksona 'Orientoiva harjoittelu', joka nimensä mukaisesti tarkoittaa 3-10 op mittaista perehtymistä psykologin työhön ja työtehtäviin hyvinkin vapaavalintaisessa ympäristössä. 

Lähden viikon päästä sunnuntaina vajaaksi kahdeksi viikoksi Beirutiin, Libanoniin, perehtymään paikallisten psykologien työskentelymetodeihin ja työympäristöön palestiinalaispakolaisleireissä. Erityisesti minua kiinnostavat erot työskentelyssä Suomeen verrattuna ja potilasväestön erilaisuus. Harva työskentelee mahdollisesti koko ikänsä pakolaisuudessa eläneiden ihmisten kanssa, joista monet ovat joutuneet kokemaan myös paljon traumaattisia kokemuksia ja läheistensä menetyksiä.

Mistä nämä pakolaiset ovat tulleet? Miksi heitä elää eri puolilla Lähi-itää vailla omaa maata tai kansalaisoikeuksia? 

Pieni katsaus historiaan ehkä valottaa hieman taustoja: palestiinan pakolaisuus syntyi kun Palestiinan sodan eli Israelin itsenäistymissodan yhteydessä yli 700 000 Palestiinan arabia pakeni tai karkotettiin kodeistaan vuosina 1947–1949. Vain kymmenisen prosenttia israelilaisten valtaaman alueen arabiasukkaista jäi paikoilleen, suurin osa pakeni naapurimaihin Israelin selvitessä voittajana sekä sisällissodasta että sitä seuranneesta valtioiden välisestä sodasta. 

Sodan jälkeen palestinalaispakolaisten ei sallittu enää palata entisille asuinsijoilleen, joten he jäivät hajalleen ilman paikkaa mihin palata. Telttakylien tilalle rakennettiin asuintaloja, joiden myötä pienelle alueelle kerääntyi yhä enemmän ja enemmän asukkaita. Myöhemmin edelleen riehuvan Syyrian sisällisodan ja äärijärjestöjen toiminnan myötä pakolaisten määrä on kasvanut entisestään, kun monet joutuvat jättämään kotinsa uudelleen turvallisemman elämän toivossa. 

Libanoniin paenneista suurin osa elää pakolaisleireillä vaihtelevissa olosuhteissa ilman useimpia perusoikeuksia. Valtio ei myönnä palestiinalaispakolaisille kansalaisuutta, eivätkä he saa omistaa maata tai kiinteistöjä. Useat ammatit, etenkin akateemista koulutusta vaativat, ovat pannassa. He eivät myöskään kuulu maan sosiaaliturvan piiriin. Libanonin palestiinalaisten koulutus ja terveyspalvelut ovat olleet vuosikymmeniä YK:n humanitaarisen avun ja erinäisten kansalaisjärjestöjen varassa.  

Oma harjoitteluni järjestyy paikallisen libanonilais-palestiinalaisen järjestön, NISCVTn (National Institute of Social Care and Vocational Training) kautta. Tämä yllättävä kontakti järjestyi kenties tutumman tahon, Psykologien Sosiaalisen Vastuun ansiosta. Psykologien Sosiaalinen Vastuu eli PSV on ollut jo pitkään mukana tarjoamassa  humanitaarista apua myös Libanonissa. PSV:n toimintaan kuuluu muun muassa tiettyjen pakolaisleirien perheneuvoloiden tukeminen ja erinäiset projektit, joihin kuuluu muun muassa kummilapsitoiminta ja solidaarisuussilmukat. PSV:n kautta yhdellätoista vammaisella palestiinalaislapsella on kuntoutuskummit Suomesta. Kummit tukevat muun muassa maksamalla koulumaksuja, joiden avulla lapset saavat tarpeisiinsa sopivaa koulutusta ja mahdollisuuden ihmisarvoiseen elämään. Solidaarisuussilmukat taas neulovat lämpimiä neuleita pakolaisten lämmöksi - korkeiden betonitalojen keskellä pimeillä kujilla on kylmä lämpimilläkin keleillä. 

Tiedostaessa kokonaisten kansakuntien elämisen ja hyvinvoinnin riippuvan ihmisten halusta auttaa ja humanitaaristen järjestöjen toiminnasta, tuntee väkisinkin pientä maailmantuskaa. Lähi-idän tilannetta kauempaa seuratessa ei voi kuin pohtia millainen pitkä linja huonoja päätöksiä ja epäonnisia yhteensattumia tilanteeseen on johtanut. Viime vuosina tilanne on heilunut kylläkin molempiin suuntiin ja myös suotuisia käänteitä on tapahtunut, esimerkkinä vuonna 2010 voimaanastunut laki joka salli vihdoin palestiinalaispakolaisille laillisen työskentelyn yksityisellä sektorilla ei-korkeakoulutetuissa ammateissa. 

Tiivistettynä päivittelen siis tähän blogiin harjoittelun varrelta ja sen jälkeen. Halutessaan lisätietoja voi tarkastella jo nyt esimerkiksi myös UNRWA:n sivuilta (http://www.unrwa.org/where-we-work/lebanon), josta löytyvät myös kuvaukset eri pakolaisleireistä ja jännittäviä tilastokäppyröitä eri leirien tilanteista. PSV:n toiminnasta ja muun muassa siitä kuinka itsekin voit osallistua vaikka Ilahduttavan Lahjan muodossa saat lisätietoja helpoiten osoitteesta http://www.psykologiensosiaalinenvastuu.fi/main/. Suurimman osan ajasta viettänen Beirutissa (tarkkaa harjoitteluohjelmaa ei ole vieläkään saatu aikaiseksi - 'bukra inshallah' - arabiaa suunnilleen samassa merkityksessä kuin manana espanjassa..), mutta mahdollisuuksien mukaan käymme myös vierailuilla muissa leireissä. 

Koreografioinnin ABC ja D

Oletko aina halunnut tehdä tanssikoreografian?

Kokosin muinaisia neuvoja vieläkin muinaisimmilta tanssiajoiltani - katso pois. Listassa ei ole todellakaan kaikki ja joistain voi joku kokeneempi olla eri mieltä joistain, mutta nämä ovat omia näkemyksiäni ja oppimiani asioita jotka olen kokenut hyödyllisiksi. :)

1)Tarina ja tunne

Mikä tarinan tai tunnetilan haluat välittää katsojalle? Millaisia ajatuksia haluat herättää koreografiallasi? Millaisella liikkeellä tuot sen esiin? Miten musiikkisi toimii yhteistyössä tanssin kanssa? Onko teoksessa juoni? Mieti koreografiallesi lähtökohdat ennen muuta - kirjoita ne vaikkapa ylös että ne pysyvät mielessä halki tekoprosessin. Mitä haluat katsojan tietävän teoksesta?

2) Taso

Mieti liikutko alhaalla, keskitasossa, ylhäällä vai ilmassa? Kuinka paljon liikut eri tasoilla, ovatko vaihdot äkkinäisiä vai sulavia, palveleeko muutos koreografian juonta? Tasonvaihtelut kiinnittävät katsojan huomion - onko se oleellista tässä kohdassa koreografiaa? Miten suhteutat teoksesi tilaan - keskitytkö tiettyyn paikkaan vai liikutatko teosta tilassa? Mikä on teoksen lähtökohta (lattialla, edessä, nurkassa..?)

3) Liikelaatu

Kulmikas, pyöreä, jäntevä, pehmeä, kuminen, hidas, nopea, tiputus, lento. Eri sanoja löytyy lukemattomasti, tärkeämpää kuin termi on ajatuksen uhraaminen tälle hyvin oleelliselle perusasialle. Millaisia liikelaatuja teoksestasi löytyy? Keskitytkö tiettyyn dynamiikkaan vai haetko liikelaadun vaihteluita? Kuinka ne sopivat musiikin tyyliin?

4)Lauseitus

Kuten musiikki tai hyvä kirja - myös koreografia koostuu parhaimmillaan fraaseista ja kappaleista välimerkkeineen kaikkineen. Mieti kunkin lauseen alkupiste, loppu ja kaikki siitä väliltä tarkkaan. Lauseituksen rikkominen voi toimia tehokeinoja kirjallisuuden tyylikikkailujen tapaan, mutta sen tulee olla harkittua. Mieti teoksellesi selkeä alku, keskikohta ja loppu.

5)Suunta

Mieti lavaa kokonaisuutena mielessäsi. Mihin suuntaan haluat liikkeen jatkuvan seuraavaksi, mihin haluat katsojan silmän ohjautuvan. Koreografia on katsojan kanssa leikittelyä ja suunta on tehokas työväline - haluatko yllättävyyttä, sulavuutta, muotoja (liikkeellisiä sommitelmia? tilallisia sommitelmia?), diagonaaleja, keskustelua tanssijoiden välillä, huomion kiinnittämistä yksityiskohtiin?

5) Ajoitus

Useamman kuin yhden tanssijan teoksissa mieti ajoitusta tarkkaan. Käytätkö unisonoa, kaanonia, suunnanvaihdoksia, ryhmän/ryhmien ja/tai yksilön eriaikaisuutta, improvisaatiota? Pysähtyvätkö muut jossain kohdassa, kuka liikkuu minne missäkin vaiheessa? Poistuuko osa tanssijoista lavalta välillä? Miten katsojan silmä liikkuu teoksen edetessä?

6) Valot

Valot ohjailevat katsojan katsetta liikkeen nopeuden, tason ja suunnan tapaan - mieti tarkkaan mitä haluat korostaa teoksessasi ja mihin suuntaan haluat valojen liikkuvan. Värit tuovat tunnelmaa ja toimivat tehokeinoina - spotti keskittää huomion voimakkaasti yhteen pisteeseen. Kiinnitä huomiota erityisesti sisääntuloihin, taustaan ja valon kattavuuteen (mistä suunnasta? kuinka paljon? minkä sävyistä? kuinka kauan?).

7) Puvut ja lavastus

Puvut ja mahdollinen rekvisiitta voivat toimia inspiraation lähteenä ja muodostavat lopullisen kokonaisuuden tiiviiksi ja yhtenäiseksi. Pysähdyksessäkin katsoja huomaa puvut - haluatko sen olevan huomaamaton vai korostavan jotain? Usein lastentansseissa käytetään hyvinkin räiskyviä ja erikoisia pukuja viemään huomio itse tanssin mahdollisilta epätarkkuuksilta. Haluatko yhtenäistää tanssijoita vai korostaa erilaisuuksia? Mikäli tuot lavalle rekvisittaa, käytä sitä.

8) Muut elementit

Käytätkö muita elementtejä teoksessasi, esimerkiksi puhetta, laulua, videota, musiikinvaihteluja, elävää musiikkia? Miten elementit tukevat teoksesi lähtökohtia?

Kannattaa muistaa myös hillittömän hauska ja usein yllättävän paikkaansapitävä video nykytanssikoreografioinnin liikemateriaalin perusteista:

http://www.tastefullyoffensive.com/2013/12/how-to-contemporary-dance.html

Akuutti tenttikauhu ja muita häiriöitä

Kliininen psykologia II - tentti lähestyy, kasasin parhaat palat tenttialueesta tähän mennessä:

1) "F10.0 Alkoholin käytön aiheuttama akuutti päihtymystila "

2) "Kihnuttamishäiriö eli frotteurismi - tuntemattomien koskettelu ja kihnuttaminen"

3) " (lääkkeillä) -- tehtyjen yritysten kuolemanvaara on oleellisesti alhaisempi kuin esimerkiksi hirttäytymällä, ampumalla, korkealta hyppäämällä tai hukuttautumalla tehdyillä yrityksillä"

4) "Kohtauksiin liittyy -- sosiaalisesti nolojen tilanteiden riski" (unihäiriöiden kuvausta)

5) "Potilas näkee ihmisiä, näkyjä tai asioita, joita ei ole olemassa" ( ja kuka tätä arvioi?)

6) "Karvojennyppimishäiriö eli trikotillomania on impulssikontrollin häiriö, jossa on ihminen on toistuvasti kyvytön vastustamaan yllykkeitä nyppiä hiuksia tai ihokarvoja"

7) "Dissosiatiivinen pakkovaellus eli fugue on harvinainen häiriö, jossa henkilö äkillisesti ja odottamatta matkustaa pois kotoa tai vakituiselta työpaikalta eikä muista menneisyyttään"

8) "kortiko-striato-talamo-kortikaalisten yhteyksien häiriötä" (pakko-oireiset häiriöt, että minkä?)

9) "Ambitendenssi: potilas "jumiutuu" päättämättömään liikkeeseen, esimerkiksi ojentaa kättään kättelyä varten ja samalla sanoo "Älkää kätelkö minua. En halua, että kättelette minua.""

10) "Tiedot elimellisoireisten häiriöiden epidemiologiasta ja kulusta ovat vähäisiä. Kovin paljon ei ole tutkimuksia niiden hoidostakaan. Luotettavaan näyttöön perustuvia tutkimuksia ei käytännössä ole juuri lainkaan" (tämä luku herätti luottamukseni)

// Oikeastihan tämä kirja on siis hyvin mielenkiintoinen ja asiapitoinen ammattiteos psykiatriasta. Vielä jos sen kerkeäisi lukemaan ennen h-hetkeä..

Improvisoikaa!

Syksyn improkausi on vihdoinkin lähtenyt käyntiin ja ensimmäinen keikkapäiväkin on jo tiedossa! Sukkien pyörimistä jaloissa ei voi estää.

Ajattelin juhlistaa tätä listaamalla tänne joitain 'lajeja' tai harjoituksia mitä olemme harjoituksissa pyöritelleet: omaksi iloksi, muistinvirkistykseksi ja miksei muidenkin sivulle sattuvien inspiraatioksi.

Jos toisin ei mainita, kaikissa määritellään ensin paikka ja/tai määreitä kohtaukselle ennen aloittamista ja kohtaus viedään lopuksi johonkin suhteellisen järkevään loppuratkaisuun.

1)Tulkkaus

Yksi näyttelijä poistuu huoneesta, määritellään aihe keskustelulle. Ulkomailta on saapunut pari asiantuntijoita (tai yksi asiantuntija), joille annetaan aihe mistä keskustelevat omalla pseudokielellään. Tulkkina toimiva on ollut kuulematta aiheen ja asiantuntijoiden alkuperämaan ja hän alkaa kylmiltään tulkkaamaan asiantuntijoiden esittelyä. Toimii myös balladiversiona!

2)Riimisaippuasarja

Kaikkien näyttelijöiden vuorosanojen täytyy sointua toisiinsa loppusoinnuilla ts. rimmata. Rimmata saa itsensä tai toisen kanssa: myös samaan riimiä saa rimmata useampia kertoja. Suhteellisen haastava, mutta erittäin hauska harjoitus.

3)Musikaali

Hauskempaa kiipparin kanssa harjoiteltuna: muutama improaja aloittaa tekemään muutamien määrittelyjen jälkeen kohtausta - yleisö saa missä tahansa vaiheessa kohtausta huutaa "Laulu!", jolloin edellisen/edellisten repliikin/repliikkien lausujien tulee laulaa improvisationa kappale aiheesta.

4)Irlantilainen juomalaulu

Lauletaan annetusta aiheesta useammalla hengellä lause kerrallaan yksinkertaiseen sävelmään. Aina yhtä hauskaa! Toimii myös sana kerrallaan tarinaversiona isommalla porukalla: juonen pitäminen (ainakin yrittäminen) koherenttina oleellisena osana harjoitusta sivupoluista huolimatta.

5)Tunnetilat

Tehdään kohtausta: yleisö (tai avustava näyttelijä) saa huutaa tunnetilan muutoksia tai adjektiiveja kesken kaiken joko yksittäiselle näyttelijälle tai koko kohtaukselle. Toimii myös soololajina: tällöin pidetään puhe jostain nimellisen merkityksettömästä aiheesta ja tunnetilaa vaihdellaan avustavan näyttelijän määräysten mukaan.

6)Kuiskaaja

Näyttelijä saa milloin tahansa kesken vuorosanansa napsuttaa sormiaan, jolloin joku yleisöstä huutaa sanan mikä täytyy integroida omaan sanomiseensa luontevasti. Toimii myös etukäteen kirjoitetuilla paperilapuilla.

7)Jäätyminen

Kaksi näyttelijää alkaa tehdä kohtausta: muut odottavat vieressä. Missä tahansa ajanhetkessä kuka tahansa katsojista saa huutaa stop! ja vaihtaa paikkaa jonkun näyttelevän kanssa - tarkoituksenaan viedä kohtaus joillekin uusille urille.

8)Roolinvaihto

Tehdään kohtausta, missä tahansa vaiheessa yleisö tai avustava näyttelijä saa määrätä ketkä tahansa näyttelijät vaihtamaan rooleja kesken kohtauksen.

9)Pikakelaus

Tehdään ensin kohtaus määritteillä, minkä jälkeen tehdään sama kohtaus uudelleen ja uudelleen aina vain nopeammin.

10)Sadunkertoja

Valitaan aihe sadulle ja kolme sadunkertojaa. Sadunkertojat kertovat vuorotellen (ensimmäinen alustaa, toinen kehittää huippukohdan ja kolmas vie loppuun), samalla kun muutama muu näyttelijä näyttelee pääosin mykkänä kohtausta sitä mukaa kuin kertoja sitä kertoo. Sadunkertojat saavat myös jättää lauseita auki näyttelijöille (esimerkiksi Liisa sanoo:), jolloin kyseisen Liisan täytyy itse päättää sanottavansa.

11)Myöhästelijä

Yksi näyttelijä poistuu huoneesta, sillävälin avustava näyttelijä yhdessä yleisön kanssa kehittelee tarinan siitä miksi kyseinen näyttelijä on myöhässä. Poistunut näyttelijä palaa huoneeseen selittämään selitystään: vastaanottava näyttelijä tivaa kysymyksiä avustaen 'siis heräsit mistä aamulla?' samalla kun yksi tai kaksi näyttelijää näyttelee pantomiimina takana yleisön kanssa laadittua selitystä ja poistunut näyttelijä yrittää parhaansa mukaan tulkita pantomiimista myöhästymistarinansa. Yleisö paljastaa oikeaan osuneet arvaukset hurraamalla.

12)Kysymyksiä

Kaksi näyttelijää puhuu dialogia: kumpikin saa esittää vain kysymyksiä. Se, joka ensimmäisen kerran epäonnistuu häviää pelin.

Lisäksi on monia monia monia, mutta tällä pääsee jo alkuun! Ylläolevien lajien lisäksi on totta kai myös paljon lämppäharjoituksia, -pelejä ja leikkejä ihan tuikitavallisesta formulasta samuraileikin kautta mönkkiin. Oikeastaan lämpäksi käy mikä tahansa lievää luovuutta vaativa nauruhermoja ja heittäytymistä herättävä harjoitus: voi keksiä toki myös itse.

Improvisointiharjoitukset ovat ihanan vapauttavia! Suosittelen improvisaatioharjoittelua etenkin sellaisille, jotka eivät siitä ensikuulemalta innostu vedoten tekosyihin 'en minä osaa', 'en minä uskalla' tai 'entä jos muut nauravat minulle'. Improharkoissa nauretaan valtavasti: itselle ja muille muiden kanssa; tärkeintä on päästää irti ja kokeilla millaisia assosiaatioita omat aivot tuottavatkaan vapaaksi päästyään. Muutaman tunnin session jälkeen olo on rento ja avoin, improtreeneissä eivät arkimurheet paljoa paina.

Uskoisin että suurin osa ylläolevista on joko mukaelmia tai suomennoksia Improv-ensyklopedian harjoituksista (http://improvencyclopedia.org/games/)!

Haalarimerkkejä ja rumpu-oppia

Pitkästä aikaa saa taas kaivaa ompeluneulan ja -langan esiin: haalarimerkkisavotta on jälleen täällä. Koulua ei vielä montaa päivää ole ollut, mutta uusia merkkejä on kertynyt jo useampia kiitos avajaiskarnevaalien ja perinteisen Kalliokierroksen. Koen ompelemisen rasittavaksi (olen äärimmäisen huono ompelemaan), mutta minähän en merkkejäni liimaamaan rupea. Sopivalla porukalla ompelu on parhaimmillaan jopa ihan siedettävää hommaa!

Surullinen totuus on, että merkkeihin menee rahaa. Yksi haalarimerkki maksaa yleensä kahdesta ja puolesta eurosta viiteen euroon, kerryttäen hyvin nopeasti useamman kymmenen euron satseja. Kuitenkaan näitä merkkejä ei osaa olla ostamatta, ovathan ne niin hienoja! Usein haalarimerkkejä myös myydään mm. bileiden jatkoilla joissa harkintakyky ja ostopäätöksestä kieltäytyminen ovat yleensä hieman alentuneella tasolla jo muutenkin. Välillä kyllä äityy laskeskelemaan mielessään ikiteekkareiden haalareiden arvoa: useampia satasia varmasti kokonaisuudessaan.

Perheenlisäystä

Pieni tarina liittyeen vasemman alakulman merkkiin: ostin sen nyt kesällä Portugalista. Paikallisilla yliopisto-opiskelijoilla on tapana käyttää koulukaapua ja -pukua haalareiden sijaan - tämän viitan sisälle sitten ommellaan muutamia (hyvin rajoitettu määrä) viittamerkkejä. Coimbrassa oli ns. 'viittamerkkikauppa', jossa myytiin näitä koulupukuja kaapuineen, viitan sisään ommeltavia merkkejä sekä muuta tilpehööriä eri tiedekuntien väreissä. Jännittävä perinne!

Oma haalari paras haalari

Maanantaina oli elämäni ensimmäiset capoeiraharjoitukset: ensin tunnin verran musisointia ja rytmiharjoituksia, sitten kaksi tuntia itse liikuntaa. Mahtavin laji ikinä! Liikunta-osuus koostui hyvin pitkälle erilaisista liikesarjoista eri tasoissa, useimmiten polvet koukussa ja usein käsien varassa.Tarkoitus on myös harjoitella soittamaan ja laulamaan itse jonkin verran musiikkeja ja rytmejä pelaajia varten - sekä tietenkin opetella itse pelin perusteet nyt syyslukukauden aikana. Tänään sattuu joka paikkaan, oli siis varsin tehokasta!

Berimbau: capoeirasoitin jota soitetaan ohuella kepillä

Capoeira on siis brasilialainen 'peli', jossa on paljon tanssin, akrobatian ja itsepuolustuslajien piirteitä. Kaikki liikkeet on tarkoitus tehdä musiikin rytmissä, mikä ainakin ensimmäisellä kerralla tuntui varsin haasteelliselta. Kyse ei kuitenkaan ole puhtaasta tanssista eikä lattiaan ole tarkoitus koskea muuten kuin käsillään (tästä perinteiset puhtaan valkoiset vaatteet - näyttääkseen lopuksi ettei ole likaantunut ts. koskenut lattiaan), mikä ainakin oman tanssitaustan pohjalta oli hyvin vaikeaa muistaa. Lauantaina uudet harjoitukset, sitten on ehkä jo hieman viisaampi!

Tärkeää capoeirassa on yhteisöllisyys ja yhdessä hyvässä hengessä tekeminen, juuri tähän ehkä ihastuin eniten - mokaamisella ei ole mitään väliä ja kaikki ovat samassa veneessä pelaamassa. Lajiin kuuluu totta kai myös paljon hienoja temppuja, väistöjä, potkuja ja pyörähdyksiä; ei malttaisi millään odottaa että kerkeää oppia lisää. Ehkä oppisin capoeiran myötä vihdoinkin myös seisomaan käsilläni, tähän en ole syystä tai toisesta koskaan kyennyt harjoituksen puutteesta riippumatta.

Arkivinkkejä

Mielestäni erittäin olennainen osa todellisuutta on todellisuudelta pakeneminen.


1) Kirjat

Hyvä kirja imee mukanaan, kadottaa ajantajun ja tuo parhaimmillaan jännittävän seikkailun toiseen maailmaan useammaksi päiväksi. Parhaista kirjoista saa uusia ystäviä, joiden murheita suree ja iloja iloitsee kuin omia läheisiään. Uskon, että omat kirjansa löytää parhaiten vain kokeilemalla - edellämainittu ei todellakaan päde joka ainoaan eikä edes joka kolmanteen kirjaan joka käteen tarttuu (ainakaan vielä en ole kokenut tippaakaan sympatiaa esimerkiksi Duodecimin Psykiatriaa kohtaan). Suosittelen kokeilemaan myös kaunokirjallisuuden klassikkoteoksia kevyiden romaanien lisäksi! Reilikirjana palveli To Kill A Mockingbird - äärimmäisen hieno teos.

2) Videopelit

Erityisesti fantasiaroolipelit! Oi Final Fantasyt, nuo lapsuuteni (myös nykyisyyden) kasvattajat jotka saivat unelmoimaan omasta chocobosta tai näkemään unia cura-loitsuista. Oi vanhat snes-emulaattorilla tuskaisesti hakatut Seiken Densetsut ja Zeldat, ilman teitä en ehkä olisi jaksanut tankata englannin epäsäännöllisiä verbejä läheskään niin paljon kun jaksoin. Teiltä opin paljon elämästä, ystävyydestä ja rohkeudesta - ehkä se aika oli jostain muualta pois mutta itse en olisi sitä mieluummin muualla viettänyt.

3) Luominen

Kirjoittaminen, maalaaminen, muovailu, laulaminen, tanssiminen. En edes yritä laatia täyttä listaa, koska se on käytännössä mahdotonta - mikä tahansa missä unohtaa mikä päivä tänään on tai mitä oikeasti piti sinä päivänä tehdä. On suuri riemu tuoda maailmaan, jotain mitä siinä ei vielä ollut eikä tule koskaan juuri siinä muodossa uudestaan olemaan - vaikka ei mitään osaisikaan.


4) Sarjat

Olipa sitten kyseessä Greyn Anatomia, Mentalist, House, Game of Thrones, Sinkkuelämää tai Fullmetal Alchemist: etenkin kokonaisia tuotantokausia kerralla katsomalla hävittää hyvin nopeasti käsityksensä kellosta tai arkipäivän murheista. Mahdoton on taas mahdollista, rakkaus todellista ja ihmiskohtalot huikean värisyttäviä. Olen aina pitänyt etenkin sarjojen musiikeista - jossain myöhemmin uudelleen kuultu kappale saattaa herättää vahvojakin muistoja pitkänkin ajan kuluttua sen katsomisesta.

Syksy ja kouluhälinää

Uuden lukuvuoden alku sulautui huomaamatta kotimaahan palaamiseen ja toi mukanaan myös viilenevät syysillat. Kohta voi jo sytyttää kynttilät, pukeutua fleecehaalariin ja keittää pannullisen teetä! Viimeinen viikko reissussa sujui erinomaisesti, verkostuimme Portugalissa portugalilaisten ja kroatialaisten psykologianopiskelijoiden kanssa lähinnä uima-altaalla makoillen ja kaupunkeja kierrellen. 

Yksi mielenkiintoinen workshopkin sisältyi viikkoon: draamaterapiaa. On jännittävää ajatella kuinka moni ristiriita elämässä johtuu lähinnä jommankumman osapuolen kokemuksesta jääneensä ymmärrystä vaille! Työpajassa harjoittelimme kohtaamaan toisen ihmisen ihmisenä - mutta toisena ihmisenä, ei itsen kopiona. Pohdimme lisäksi empatian ja sympatian eroja (toisen tunteiden hyväksyminen ja asemaan asettuminen vs. samojen tunteiden myötäeläminen). Mitä pidemmälle opinnot etenevät, sitä enemmän tuntuu siltä että oleellisimmat asiat oppii jostain aivan muualta kuin tenttikirjoista.

Käytännössä työpajassa jakauduimme alkulämmittelyiden jälkeen pareiksi (sellaisten ihmisten kanssa joita emme entuudestaan tunteneet) ja meidät ohjeistettiin katselemaan pariamme tarkkaavaisesti mutta neutraalisti silmiin. Tämän jälkeen kerroimme parille jonkun salaisuuden itsestämme ja hetken päästä pari sai kertoa omin sanoin miten koki salaisuuden ymmärtäneensä - tarkoituksena oli siis saada kokea itsensä molemminpuolisesti ymmärretyksi. Samalla arvioitiin myös tulkinnan totuudenmukaisuutta ja tunnetilaa - miltä sinusta tuntui minusta juuri sillä hetkellä kun kerroit tämän salaisuuden minulle.

Toisena mielenkiintoisena harjoituksena kokeilimme lisää empatiaa käytännössä: kävelimme tilassa senhetkisen elämäntilanteemme tunnekokemuksen mukaisesti ja saimme kokeilla kävellä myös toistemme kävelyjen mukaisesti (eli yrittää kirjaimellisesti eläytyä toisen asemaan). Harjoituksesta huomasi hyvin miten eriäviä eri ihmisten tulkinnat saman ihmisen kävelystä voivatkaan olla verrattuna henkilön omaan kokemukseen - vaikka kuinka luulisi ymmärtävänsä miltä toisesta tuntuu!

Tärkeänä huomiona työpajasta jäi mieleen teema "a fleeting sensation when you're pinching your skin is the reality, the thoughts are just the work of your mind" joka kuvastaa mielestäni hyvin sitä, että toista ihmistä ei voi koskaan ymmärtää täysin koska kaikki kokemamme on värittynyt tunnekokemuksillamme, ennakko-odotuksillamme ja tulkinnoillamme. Kokeilimme perinteistä luottamusharjoitusta tätä todistaaksemme: täysin turvallisissa ympäristöolosuhteissa silmät kiinni juokseminen tuntuu pelottavalta täysin järjenvastaisesti. Pelko on ainostaan ajatuksissamme, se ei ole todellisuutta.

Huomattavan ison osan Portugal-ajasta vei myös odottelu: etelä-eurooppalainen aikakäsitys tuli hieman liiankin tutuksi. Vielä viisi minuuttia, vielä viisi minuuttia - eli siis useimmiten mitä tahansa puolesta tunnista puoleentoista tuntiin. Matkassa oli silti mukavaa, tutustuimme mm. paikallisten yliopistojen musiikkikulttuuriin! Jokaisella tiedekunnalla on oma orkesterityyppinen 'tuna', joka soittaa serenaadeja ja esiintyy kaupungin kaduilla ja juhlissa siististi pukeutuneena. Kävimme eräänä iltana kuuntelemassa psykologian laitoksen 'tunaa' - kuulosti kyllä upealta!

Päivän huomiona voisin mainita löytäneeni uuden vakiosushipaikan - Hakaniemen Sushi Bar Rice Gardenin. Hälyttävän hyvää, lounas maksoi 8,80e ja maistui taivaalliselta! Lounaan jälkeen jatkui Suomessa odotellut hillitön kalenteri- sähköposti- ja facebookselvittely - ulkomaanmatkailun pieniä kääntöpuolia..

Nyt alkaa pikkuhiljaa vihdoinkin olla taas kartalla ja ensimmäisen periodin lukujärjestys näyttää tältä:

Lisäksi koko vuoden kestävä kognitiivisen/havaintopsykologian harkkakurssi (9op) ja muutamia rästitenttejä

Eli siis tiedossa neljän päivän viikonloppuja koko periodin ajan - not bad! Rästejä jäi viime keväältä kolme, lähinnä käyttäytymistieteellisen speksin ja efpsa-kongressin takia mutta eiköhän nekin vielä sieltä selätetä. Yliopiston pahin ongelma lienee kaikki ihana oheisohjelma - opinnot on äärimmäisen helppo unohtaa kaiken muun mielenkiintoisen lomassa vaikka ei ainejärjestö- ja osakuntatoiminnassa edes pyörisikään. Nytkin syksyllä huomaa lähinnä odottavansa vain tulevaa speksiä ja opiskelijarientoja! 

Syksyyn sisältyy myös uutta ihanaa partiotoimintaa: Begee-afrikkafestarit (16.9 Happi-nuorisokeskuksessa) ja uusi Lippukunnan näkyvyys ja media -koulutuspäivä. Vielä hieman vaiheessa, mutta kyllä ne sieltä toivottavasti valmistuvat ajallaan!