Työtä palkatta - siis miksi!

Miksi ihmiset tekevät asioita toistensa hyväksi ihan vain sen mahdollisuuden ilosta? Onko se yhtä luontaista kuin omasta edustaan huolehtiminen - edistäväthän molemmat yhteisön selviämistä. Vapaaehtoistyötä tekevät ihmiset ovat keskimäärin tyytyväisempiä ja voivat paremmin, mikseivät kaikki siis tee niin? 

"Siis teetkö sä työtä ilman palkkaa!" "Ei, kyllä mä tästä maksoin."

Suuremmilla partioleireillä kaikki leiriläiseksi yli-ikäiset toimivat mahdollistajina palveluleirissä mitä mielikuvituksellisimmissa pesteissä. Parasta tässä on ehkä juuri se, että kuka tahansa voi päästä periaatteessa mihin tahansa hommaan - vastaamaan päivävaelluksen koordinoinnista, kokkaamaan keittiöön, taittamaan leirilehteä, kierrättämään kansainvälisiä vierailijoita tai vaikka opettamaan pieniä lapsia melomaan. Samalla oppii itsekin jotain uutta tai voi hioa taitojaan jossain jo osaamassaan - kaikki voittavat.

Vapaaehtoistyöstä - tapahtui se sitten partiossa, arkielämässä tai maailman toisella laidalla - saa outoa tyydytystä. On mahtavaa tehdä jotain toisen ihmisen tai asian hyväksi täysin pyyteettä ja rahallista tai muunlaista korvausta odottamatta aina silloin tällöin, miksei useamminkin. En ihmettele ollenkaan, että viimeistään vanhemmalla iällä monet löytävät nämä ilot - uskon siitä koituvan hyvän mielen olevan yksinkertaisesti ihmiselle luonnollista. 

Olin viikko takaperin Satahangan päivävaelluksen - eli haikin - ruokarastilla huolehtimassa kirjanpidosta ja jakelemassa tarvikkeita leiriläisille, jotka kokkasivat pisteellä itse trangioillaan nuudeleita ja jauhelihaa. Homma oli hauskaa ja parhaimman riemun tarjosivat iloiset naamat, jotka lappoivat valmista ruokaa suihinsa hymy huulessa - taas onnistuttiin! Mahtavia olivat myös helteiset kesäpäivät: musiikkia kuunnellen heinäpellon laidalla oli mukavaa niin ruokatarvikkeiden jakajalla kuin ottajillakin. 

Tämäkään lapsi ei olisi päässyt reppuselkään ilman vapaaehtoista kantajaa.

Ei Satahanka täysin pelkkää työntekoa kuitenkaan ollut. Viikon aikana kerkesin muun muassa jollailemaan, iltapurjehdukselle, perinneverkkoveneilemään, talonpoikaispurjehduskilpailuihin, markkinointikierrokselle, jätesäkkibileisiin ja mutakakkukesteille. Ruokaa oli paljon, teltta mukava ja seura mahtavaa: mitä muuta sitä voi enää ihminen toivoa? Ennen kaikkea viikko oli henkilökohtaisesti totaalinen irtiotto arjesta, arkiviikon pienet murheet tai mietteet eivät useasti käyneet mielessä luonnon siimeksessä ja leirikuplaan pystyi imeytymään joka solullaan - siksi kai huomasin taas kerran päätyneeni pellon laitaan huolehtimaan jonkun muun trangian polttonestetarpeista.