torstai 19. maaliskuuta 2015

Matkalla pohjoisessa


Tänään vierailimme pohjois-Libanonissa Beddawin ja Nahr el-Baredin alueella. Matkalla leireihin ajoimme halki Tripolin, joka kärsii Libanonin toiseksi suurimpana kaupunkina vakavasta köyhyydestä, hallinnon heikkoudesta sekä sisäisistä poliittisista ja uskonnollista kiistoista. Joka puolella näkyi hätäisesti laastilla korjattuja luodinreikiä, pommien jäljiltä kasaan kursittuja taloja ja rikottuja ikkunoita. Kuulemma välillä kaupungin halki kulkeva katu suljetaan kiistelevien ryhmien ammuskellessa toisiaan tien yli. Osa taloista lojui kadun varsilla tyhjillään, asuinkelvottomina oudosti silmään pistäen siistien säästyneiden rakennusten välissä. Syyrian rajalle vievä tie näytti vilkkaasti liikennöidyltä -  toisaalta matkan varrella on vielä useita asuinalueita ennen raja-aluetta.

Keskuksissa vieraillessa ja henkilökuntaa tavatessa oma arvostus sosiaalityöntekijöitä kohtaan on kohonnut aivan pilviin. Libanonissa sosiaalityöntekijät ovat palapelin tärkein palanen - selkäranka, jota ilman mikään sosiaali- ja mielenterveystyö ei olisi mahdollista. Sosiaalityöntekijät toimivat yhteistyössä kaikkien muiden tiimin toimijoiden kanssa ja kohtaavat leirin asukkaiden arjen päivästä päivään. Useimmiten ainoat kokopäiväisesti palkatut työntekijät ovatkin juuri sosiaalityöntekijöitä, jotka tekevät muun muassa kotivierailuja, mahdollistavat aktiviteetteja perhekeskuksissa ja seuraavat aktiivisesti perhekeskuksen asiakkaiden elämää. Työpanos on valtava.

Päiväkotireppuja rivissä!

Nahr el-Baredin perhekeskuksesta mieleen jäi erityisesti päiväkoti, jossa vierailimme viemässä tuliaisia ja seuraamassa toimintaa. Tilat olivat tarkoitukseensa oikein sopivat ja hyväkuntoiset, etenkin lahjoitusrahoilla rakennettu hammasklinikka ja musiikkiterapiahuone. Olisi kovasti tehnyt mieli napata muutama kadunvarrella leikkivä lapsi mukaan Suomeen - varmasti nyt joltain keskiluokkaa varakkaammalta elämäänsä kyllästyneeltä perheenisältä löytyisi varat varmistamaan turvallinen ja huoleton elämä kaukana aseista ja pommitetuista taloista. Eräs äiti, jonka kanssa keskustelimme oli ollut seitsemän lähes peräkkäistä vuotta raskaana. Aviomies on vakavasti sairas, eikä pysty enää kävelemään, joten äiti hoitaa kaikki seitsemän kouluikäistä lastaan yksin. Ei todellakaan mikään latteäiti!

Keskuksissa vieraillessa on huomannut musiikin, kuvaamataidon, teatterin ja tanssin tärkeän merkityksen vaikeissa olosuhteissa. Kaikissa keskuksissa on kerhotoimintaa ja terapiaa luovissa muodoissaan ja henkilökunnan mukaan lapsista näkee kuinka ne nauttivat ja ovat vähemmän stressaantuneita näissä aktiviteeteissa. Varsinkin teatterisali ja musiikkiterapiahuoneet olivat niin hienoja, että olisi itsekin tehnyt mieli jäädä vähän soittelemaan! Leikki on tärkeää niin lapselle kuin aikuiselle, on äärimmäisen hienoa että perhekeskukset pyrkivät pitämään kiinni edes pienistä hetkistä jolloin leirin lapset pääsevät toteuttamaan itseään kodin ulkopuolella.

Marja päiväkotikummilastaan Ayaa moikkaamassa. 

Juttelimme perhekeskuksessa tuokion muun henkilökunnan lisäksi psykologi Layal Rahalin kanssa. Layal kokee työnsä intohimokseen, parasta työssä ovat kuuleman mukaan pienet asiat joiden avulla voidaan muuttaa ihmisten elämää valtavasti. Layan kertoikin eräästä perheestä, jonka tytär ei ollut puhunut sanaakaan ennen perhekeskukseen tuloa, missä saatiin äitipuoli vihdoin ymmärtämään että tytärpuolta voi kohdella inhimillisesti vaikkei tätä suoranaisesti rakastakaan. Näiden pienten seikkojen avulla tytär kehittyi silmissä ja on nyt varsin valoinen ja ystävällinen lapsi. Layal kommentoi myös varsin osuvasti, että eihän nyt kukaan psykologiksi edes halua ilman mitään kutsumusta alaa kohtaan.

Keskustelimme myös hetken psykologin käytössä olevista testeistä, joita Nahr el-Baredissa on vain yksi: WISC-IV. Ongelmana testien kanssa on populaation erityislaatuisuus, palestiinalaisille tai ylipäänsä edes pakolaisille normitettuja aineistoja ei ole eivätkä monet testit sinälläänkään sovellu kyseiseen populaatioon - on järjetöntä kysyä kuka on Pakistanin presidentti pakolaislapselta, joka ei välttämättä ole koskaan käynyt koulua. Jopa leirin ainoa käytössä oleva testipatteristo on Layalin mukaan tulkinnanvarainen, leireissä koettu valtava stressi ja köyhyys laskevat varmasti tuloksia populaation tasolla joten heikkolahjaisia näyttää olevan suurempi määrä kuin todellisuudessa onkaan. Vaikka resursseja ja rahaa testien hankintaan olisi loputtomasti, ei ongelma sillä kuitenkaan ratkeaisi. Ilman huolellista tutkimustyötä: paikalliseen kulttuuriin sovitusta ja aineiston normitusta ei testien olemassaolosta olisi hyötyä vaan enemmänkin haittaa pakolaisleirin psykologille.

Perhekeskuksen jälkeen vierailimme itse pakolaisleirissä, jota rakennetaan hitaasti mutta varmasti asunto kerrallaan.  Leiri on sanana hieman harhaanjohtava, sillä kaikki pitkäaikaiset pakolaisleirit ovat jo pitkään olleet enemmänkin asuinalueita kerrostaloineen, kauppoineen, sähköjohtoineen ja kapeine kujineen. Nahr el-Baredissa kadut on leventyneet jälleenrakennuksen myötä, mutta nyt asuntojen ongelmina ovat paikallisten mukaan huolimaton rakentaminen, mikä johtaa vesivahinkoihin ja homeongelmiin jopa vasta valmistuneissa asunnoissa. Vierailimme pikaisesti erään sosiaalityöntekijän äidin kotona, mikä oli asuntona siisti ja miellyttävä - vaikkakin paikalliset perhekoot huomioon ottaen varmasti useille perheille liian ahdas. Miettiessä kaikkia niitä slummeja maailmassa, joita ei ole mitään aikomustakaan jälleenrakentaa yhtään kenenkään avustuksella paikallisten UNRWA:sta napiseminen herätti allekirjoittaneessa lähinnä ärsyyntyneisyyden tunteita - mutta toisaalta jos joku päättäisi pommittaa Helsingin maan tasalle saattaisin itsekin oikeudenmukaisuuden tunnoissa vaatia täydellistä jälleenrakennusta aivan keneltä vaan,  vaikka se olisikin ihmisten ja valtioiden hyväntekeväisyysrahoilla hankittua.

Mikään toiminta pakolaisleireissä ei olisi täysin mahdollista ilman kansalaisjärjestöjen aktiivisia toimijoita ja lahjoittajia ympäri maailmaa. Myös Psykologien Sosiaalisen Vastuun vapaaehtoiset avustuskummit mahdollistavat usean palestiinalaislapsen pääsyn päiväkotiin kaduilta pyörimästä. Kymmenellä eurolla kuussa lapsi pääsee kerhojen ja päiväkodin piiriin leikkimään ja viettämään lapsen elämää - saman verran kuin Spotifyn kuukausimaksu. Lisätietoa avustuskummitoiminnasta ja myös mahdollisista kertalahjoituksista löytyy osoitteesta http://vastuu.fi/main/index.php?pp=11&pr=2. Päiväkotitoiminnan lisäksi ylipäänsä Libanonin palestiinalaisten tilanteesta ja hankematkasta kiinnostuneille on myös tarjolla ensi viikolla selostustilaisuus Kirjasto 10:ssä - ohessa vielä lopuksi mainos tapahtumasta. Tervetuloa kuuntelemaan!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti